Jäljillä

Taide­gra­fiik­ka on kuvan tuotta­mi­sen menetel­mä, joka perus­tuu infor­maa­tion siirty­mi­seen toisel­ta pinnal­ta toisel­le. Taide­gra­fii­kas­sa lopul­li­nen vedos on jälki alkupe­räi­sem­mäs­tä lähtees­tä: matrii­sis­ta eli paino­laa­tas­ta. Taide­graa­fik­ko on kuvan muodos­tu­mi­sen ehtojen sääte­li­jä – hän valit­see paperi- ja paino­vä­ri­laa­dut, matrii­sin syövy­tys- tai valotusa­jat, kaiver­ret­ta­vien urien syvyy­den, hallin­noi prässin puris­tus­ta, paino­pa­pe­rien kosteut­ta ja paino­vä­rin määrää ja laatua. Graafik­ko häärää idean ympäril­lä ja pyrkii tuotta­maan sen materi­aa­li­sen ilmen­ty­män synnyl­le suotui­sat olosuh­teet. Matrii­sin päältä nostet­tu vedos on kuin valokei­la, joka valai­see menneen työn jäljen takau­tu­vas­ti ja ohjaa seuraa­via tekoja.

Minul­le taide­gra­fii­kan paris­sa työsken­te­ly on aina tarkoit­ta­nut käsit­te­le­mie­ni teemo­jen ja käyte­tyn teknii­kan erotta­mat­to­muut­ta: ne edusta­vat ja kehit­tä­vät toinen toisi­aan. Tässä tekstis­sä avaan taide­gra­fii­kan proses­se­ja sekä hahmot­te­len esiin teemo­ja ja merki­tyk­siä, jotka nouse­vat välinees­tä itses­tään. Työsken­te­len valoku­va­poh­jai­sen taide­gra­fii­kan keinoin, mikä itses­sään on toimi­nut sytyk­kee­nä pohtia taide­gra­fii­kan ominais­piir­tei­tä sekä laajem­min kuvan­muo­dos­tu­mi­sen ehtoja; kuvan ontolo­gi­sia kysymyksiä. 

Käännös & purku

Vedos­tet­ta­va ja painet­ta­va kuva on ensin muokat­ta­va ja suunni­tel­ta­va paino­kel­poi­sek­si. Kuva on puret­ta­va, käännet­tä­vä kunkin teknii­kan (syväpai­no, kohopai­no, laaka­pai­no) ”kielel­le”. Kuval­li­set ilmai­sut käänne­tään tunnet­ta­vik­si, taktii­leik­si pinnoik­si, jotta kuvan voi painaa.¹ Ensim­mäi­nen käännös tapah­tuu kuval­li­ses­ta ideas­ta fyysi­sek­si pinnak­si. Valoku­va­poh­jai­ses­sa taide­gra­fii­kas­sa se tarkoit­taa digitaa­li­sen kuvan tulos­tus­ta kuvafil­mik­si, josta se voidaan edelleen toisen siirty­män eli valotuk­sen avulla kuljet­taa taktii­li­sek­si kuvapin­nak­si valon­her­käl­le paino­laa­tal­le. Kun kuva on käännet­ty paino­laa­tan pinnak­si, se on mahdol­lis­ta käsin vedos­taa paino­pa­pe­ril­le. Viimei­nen käännös on painau­tu­mi­sen hetki, jolloin kuva siirtyy paino­vä­ri­nä paperil­le tai muulle pinnalle. 

Valoku­va­poh­jai­ses­sa taide­gra­fii­kas­sa valoku­va on grafii­kan proses­sin lähtö­koh­ta. Se on kiinni­ke osoit­ta­maan­sa tapah­tu­maan, joka joskus tapah­tui. Grafii­kan proses­sis­sa tapah­tu­vien käännök­sien myötä valoku­van suhde viittaa­maan­sa näkymään loiton­tuu. Valoku­va­poh­jai­nen grafii­kan vedos esittää valoku­van, mutta vedok­sel­la ei ole sidos­ta itse kuvan tapah­tu­maan. Grafii­kan vedos on ennem­min­kin memen­to, muistoe­si­ne, johon on säilöy­ty­nyt alkupe­räi­sen valoku­van lisäk­si matrii­sin ja eri työsken­te­ly­vai­hei­den tuomat karak­tää­rit, ja joka on symbo­li­nen (ennem­min kuin toden­ta­va) verrat­tu­na alkupe­räi­seen valoku­vaan. Kääntä­mi­sen proses­si herät­tää kysymyk­siä siitä, mitä alkupe­räi­ses­tä välit­tyy tai toisaal­ta jää välit­ty­mät­tä, ja minkä­lais­ta uutta aines­ta siirty­mis­sä tapahtuu. 

Toisto

Taide­gra­fii­kan paris­sa työsken­te­ly on vahvas­ti ritua­lis­tis­ta ja toisteis­ta: samat työvai­heet toiste­taan yhä uudel­leen, jotta proses­si tallen­tui­si kehol­li­seen muistiin. Työstö­pro­ses­sin aikana tehdyt huoli­mat­to­muu­det pyritään paikan­ta­maan, jotta tulevai­suu­des­sa ratkai­sut voisi­vat olla halli­tum­pia ja tietoi­sem­pia. Työsken­te­lyn fragmen­taa­ri­suus ja työvai­hei­den toista­mi­nen tekevät graafi­kon tietoi­sek­si kuvan synty­mi­sen ehdois­ta. Kuvatai­tei­li­ja ja taide­graa­fik­ko Milla Toukka­ri on kuvan­nut taide­gra­fiik­kaa metata­son kuvan­te­ke­mi­sek­si; työsken­te­ly­pro­ses­si on itses­sään tutki­mus­ta siitä, kuinka teos tulee teoksek­si.²

Olen viettä­nyt monia pitkiä päiviä iltamyö­hään saakka toistaen jotakin yhtä työsken­te­ly­pro­ses­sin vaihet­ta, kuten hionut litogra­fia­ki­veä taukoa­mat­ta, valot­ta­nut kuvaa tai vedos­ta­nut laattaa. Joskus homma on mennyt pakko­miel­tei­sek­si ja työsken­te­lyä on ollut vaikea pysäyt­tää. Epätoi­vo­tut loppu­tu­lok­set ovat piinan­neet minua ja vaati­neet etsimään ratkai­su­ja, sukel­ta­maan yhä syvem­mäl­le materi­aa­li­siin syy-seuraus­suh­tei­siin. Usein harha­po­lut ovat johta­neet uusiin oival­lut­ta­viin loppu­tu­lok­siin; suuntiin, joita ei olisi voinut löytää erehty­mät­tä ensin. Parhaim­mil­laan toisto luo medita­tii­vi­sen tilan, jossa uuden oival­lut­ta­van ainek­sen on mahdol­lis­ta vuotaa tietoi­suu­den piiriin. Toisto virit­tää toivon uudes­ta ennen­nä­ke­mät­tö­mäs­tä kuval­li­ses­ta mahdollisuudesta.

Painau­tu­mi­nen & acheiropoiesis

Taide­gra­fii­kan proses­si kulmi­noi­tuu painau­tu­mi­sen hetkeen: kaksi pintaa kohtaa toisen­sa ja toises­ta pinnas­ta välit­tyy infor­maa­tio­ta toisel­le. Alun perin paina­mi­sen merki­tys on liitty­nyt monis­tet­ta­vuu­den ja tiedon­vä­li­tyk­sen mahdol­lis­ta­mi­seen ja helpot­ta­mi­seen. Nykytai­de­gra­fii­kas­sa isojen sarjo­jen sijaan uniikit vedok­set kiinnos­ta­vat taitei­li­joi­ta ja grafii­kan yksit­täi­siä proses­se­ja, kuten painau­tu­mi­sen hetkeä tarkas­tel­laan itses­sään sisäl­löl­li­siä merki­tyk­siä tuotta­vi­na tapah­tu­mi­na. Taide­gra­fii­kan ominais­piir­tei­tä kartoit­ta­van luento­sar­jan Contact: Art and the Pull of Print ensim­mäi­ses­sä luennos­sa Harvar­din yliopis­ton humanis­tis­ten tietei­den profes­so­ri Jenni­fer L. Roberts kuvai­lee painau­tu­mi­sen hetkeä paino­laa­tan latent­tien, piile­vien ominai­suuk­sien työnty­mi­se­nä esiin. Prässin puris­tus tuo matrii­sin piile­vät kuval­li­set ominai­suu­det nähtä­vil­lem­me. Roberts kuvaa­kin oival­ta­vas­ti prässiä taktii­li­sek­si röntgen­sä­teek­si.³ Paina­mi­sen ele on katseel­ta piilos­sa olevan ainek­sen puris­ta­mis­ta esiin, tuomis­ta julki ja painau­tu­mi­sen hetken taltioimista. 

Painau­tu­mi­sen hetki on näkemi­sen ja käden ulottu­mat­to­mis­sa: vedos syntyy prässin puris­tuk­ses­sa ilman suoraa ihmis­kä­den vaiku­tus­ta (Akhei­ro­poi­e­sis). Uskon­nol­li­sia reliik­ke­jä, kuten Pyhän Veroni­kan käärin­lii­naa, johon Kristuk­sen kasvot tarun mukaan tallen­tui­vat, kutsut­tiin termil­lä achei­ro­poi­e­ta, niiden ihmeen­omai­sen synty­ta­van vuoksi. Varhai­set moder­nit taide­graa­fi­kot 1500–1600-luvuilla, kuten Albrecht Dürer ja Claude Mellan, tunnis­ti­vat yhtey­den kysei­sen relii­kin ja taide­gra­fii­kan välil­lä ja käytti­vät aihet­ta kaiver­ruk­sis­saan. Veroni­kan käärin­lii­na kuvaa sitä, mistä taide­gra­fii­kan paino­pro­ses­sis­sa tunnuso­mai­ses­ti on kyse.⁴ Paina­mi­nen erottaa alkupe­räi­sen laatan ja siitä seuran­neen vedok­sen toisis­taan ja tuottaa katkok­sen niiden välil­le. Prässin huopien alta, matrii­sin päältä nostet­tu silmäl­le ensim­mäis­tä kertaa paljas­tet­tu vedos on aina omalla taval­laan ihmeel­li­nen, ilmes­tyk­sen kaltai­nen. Tämä vertau­tuu ajatuk­siin valoku­van autofyy­si­ses­tä synty­ta­vas­ta: kuva syntyy ikään kuin itses­tään samal­la, kun valoku­vaa­ja kontrol­loi kuvan synty­mi­sen ehtoja.

Luopu­mi­nen & nostalgia

Vedos on tallen­ne paino­laa­tas­ta ja paino­ta­pah­tu­mas­ta. Se osoit­taa kohti lähdet­tään ja tekee omalla läsnä­olol­laan paino­laa­tan poissao­lon näkyväk­si. Kyse on aina alkupe­räi­ses­tä laatas­ta sekä siihen liite­tyis­tä toiveis­ta ja odotuk­sis­ta luopu­mi­ses­ta. Viimem­mi­ten olen käsitel­lyt alkupe­räi­sen lähteen ja repre­sen­taa­tion välis­tä suhdet­ta muistin, kodin, ajan ja paikan teemo­jen kautta. Teokses­sa­ni Kerät­ty näkymä käytin grafii­kan vedos­ten pohja­ma­te­ri­aa­li­na perheal­bu­mi­va­lo­ku­via, jotka sijoit­tu­vat sukuko­ti­ni miljöö­seen. Valoku­vat sijoit­tu­vat eri aikoi­hin ja ovat eri ihmis­ten ottamia. 

Nostal­gia on kaipaus­ta mennee­seen aikaan ja/tai paikkaan. Termin etymo­lo­gi­set juuret ovat kreikan­kie­li­sis­sä sanois­sa nostos (kotiin­pa­luu) ja álgos (kipu). Ulkopo­liit­ti­sen insti­tuu­tin tutki­mus­pro­fes­so­ri Antto Vihma kirjoit­taa kirjas­saan Nostal­gia: teoria ja käytän­tö pohdis­ke­le­van nostal­gian käsit­tees­tä, jossa keskeis­tä on ymmär­rys siitä, ettei menetet­tyä voi palaut­taa tai entisöi­dä tästä hetkes­tä käsin. Kyse on ennem­min­kin mietis­ke­lys­tä, joka saa sytyk­keen­sä nostal­gi­ses­ta tuntees­ta. Vihma kirjoit­taa kulttuu­rin­tut­ki­ja Svetla­na Boymin The Future of Nostal­gia -teokses­sa esittä­miä ajatuk­sia sitee­ra­ten, että pohti­va nostal­gia on henki­lö­koh­tai­seen tarinaan perus­tu­vaa ja voi johtaa oman kokemus­maa­il­man syvem­pään ymmär­tä­mi­seen. ⁵

Pohdis­ke­le­va nostal­gia ei tarjoa lopul­lis­ta kotiin­pa­luu­ta, vaan ennem­min­kin matkan omien sekä kollek­tii­vis­ten muisto­jen ja tunnel­mien vyöhyk­keel­le. Vanho­jen valoku­vien työstä­mi­nen materi­aa­li­sik­si grafii­kan vedok­sik­si on samaan aikaan pyrki­mys säilöä sekä toisaal­ta raken­taa jotakin uutta ja hyväk­syä menneen tavoit­ta­mat­to­muus. Katkos erottaa meidät vääjää­mät­tä siitä, mikä joskus oli. 

Sara Manni­nen (s. 1996, Kangas­nie­mi) on Turus­sa työsken­te­le­vä ja asuva taide­graa­fik­ko. Manni­nen valmis­tui kuvatai­teen maiste­rik­si Taidey­li­opis­ton Kuvatai­dea­ka­te­mias­ta 2022. Manni­nen työsken­te­lee valoku­va­poh­jai­sen taide­gra­fii­kan keinoin. Hänen taiteel­lis­ta työsken­te­ly­ään ohjaa kysymys muutok­sen mystee­ris­tä; mitä alkupe­räi­sel­le kuval­le (valoku­va) tapah­tuu grafii­kan proses­sis­sa? Entä mitä proses­sis­sa säilöy­tyy ja mitä valoku­va ja grafii­kan vedos voivat kertoa alkupe­räi­ses­tä? Viimem­mi­ten Manni­nen on tarkas­tel­lut tätä ydinky­sy­mys­tä kodin, muistin sekä ajan ja paikan teemo­jen kautta. 

www.saramanninen.com / insta­gram: @artist_saramanninen

• ¹ Roberts 2021.
• ² Toukka­ri 2017, 108. 
• ³ Roberts 2021.
• ⁴ Roberts 2021.
• ⁵ Vihma 2021, 8,195,199

• Lähteet:
• Roberts, Jenni­fer. 2021. Contact: Art and the Pull of print. Natio­nal Galle­ry of Art. The 70th A. W. Mellon Lectu­res in the Fine Arts. Osoit­tees­sa https://www.nga.gov/research/casva/meetings/mellon-lectures-in-the-fine-arts/roberts-2021.html. Viitat­tu 9.1.2023.
• Toukka­ri, Milla. 2017. “Kuilun filoso­fia”. Teokses­sa Siirtä­mi­sen ja välit­ty­mi­sen taide. Toim. Päivik­ki Kallio. Taide­teo­reet­ti­sia kirjoi­tuk­sia Kuvatai­dea­ka­te­mias­ta (11). Helsin­ki: Taidey­li­opis­ton Kuvatai­dea­ka­te­mia, 108. 
• Vihma, Antto. 2021. Nostal­gia: Teoria ja käytän­tö. Helsin­ki: Kustan­nus­osa­keyh­tiö Teos, 8, 195, 199.