Otan kontaktieni avulla yhteyttä Elokapinaan. Elokapina on maailmanlaajuisen Extinction Rebellion ‑ilmastoliikkeen Suomen osasto, joka käyttää väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta yrittäessään pysäyttää kuudennen massasukupuuton etenemisen sekä minimoidakseen ilmasto- ja ympäristökriisin aiheuttaman sosiaalisen romahduksen riskin1. Seuraava postaus laitetaan puolestani Elokapinan viestintäkanaville, sekä yleiseen olohuoneeseen että Elokapinan Taideryhmän chatteihin:
Kuvataiteilija Pauliina Heinänen etsii Taidekapinassa mukana olevaa tyyppiä haastateltavaksi. Haastattelun tarkoituksena on keskustella taiteen roolista ja potentiaalista aktivismissa ja tarkemmin Elokapinan toiminnassa. Haastattelijaa kiinnostaa keskustella myös elokapinalaisten mahdollisista tuplapositioista (taiteilija+aktivisti), suhteesta taideinstituutioihin ja ylipäätään taiteeseen.
Saan seuraavana päivänä kuvataiteilija Maria Pääkköseltä sähköpostia. Voin antaa haastattelun ja erityisesti kiinnostaa taiteilija/aktivisti-positio, taiteen vaikutusmahdollisuudet ja instituutiot. Sovimme lyhyen sähköpostiviestittelyn päätteeksi tapaamisen työhuoneelleni Vallilaan.
Kertoisitko, millainen polkusi on aktivistina?
Liityin Elokapinaan syksyllä 2020. Vaikka olen ollut jo aikaisemmin tietoinen ilmasto- ja ekokriisistä ja osallistunut marsseille, en ollut ajatellut, että voisin olla aktivisti.
Seurasin vuoden 2020 Syyskapinaa nettistreamista. Kapinassa tapahtunut sumutuskeissi2 oli minulle viimeinen tikki. Oli niin järkyttävää, että sellaista voi tapahtua Suomessa. Tapauksen jälkeen päätin mennä mukaan toimintaan ja osallistuin Elokapinan kansalaistottelemattomuuskoulutukseen.
Ensimmäinen aktio, jonka suunnitteluun ja järjestämiseen osallistuin, oli Taidekapinan, eli Elokapinan Taideryhmän, järjestämä Kirjoita kriisistä ‑aktio3. Myöhemmin olen ollut mukana tieblokeissa ja esimerkiksi blokkaamassa Nesteen öljynjalostamoa, sekä toiminut esimerkiksi Elokapinan Sissiviljelijät-ryhmässä.
Oliko sinulle alusta asti selvää, että haluat osallistua nimenomaan Taidekapinaan?
Ensin ajattelin, etten halua tuoda taidetta mukaan joka paikkaan, mutta päädyin kuitenkin Taideryhmän mukaantulokokoukseen. Minulla oli tahto kokeilla, ja Taideryhmän toiminta tuntui reitiltä sisään aktivismiin. Koin, että taitelijana minulla on tuotavaa Taideryhmän juttuihin. Taideryhmä käyttää visuaalisia ja äänellisiä keinoja järjestämissään aktioissa. Taidekapina on ollut myös osana isommissa massa-aktioissa tuottamassa niihin taiteellisia elementtejä. Pääasiallisesti olen kuitenkin toiminut Elokapinassa muun kuin Taideryhmän parissa.
Kertoisitko taiteellisesta polustasi?
Olen alun perin maalari. Olen opiskellut ensin Vapaassa taidekoulussa ja sen jälkeen Kuvataideakatemiassa. Kuvataideakatemian opintojen aikana pidin välivuoden, sillä sairastuin koulun homeongelmista. Palatessani uusiin koulun tiloihin päätin aloittaa tauon jälkeen jostain mahdollisimman yksinkertaisesta. Aloitin piirtämisestä.
Minulle tuli tarve suoristaa ilmaisuani, karsia siitä turhaa pois. Aloin tutkia sitä, mitä kaikkea voi jättää teosten ulkopuolelle. Mitä tapahtuu, kun värit puuttuvat? Entä jos kuvassa ei ole taustaa? Nämä kysymykset ovat myös taiteellisen työskentelyni aiheita.
Taideteokseni liittyvät usein havaintoon. Teokseni vertautuvat monesti aiheittensa todelliseen kokoon ja niiden mittakaava on 1:1. Työstäessäni vuodelle 2021 Helsingin Taiteilijaseuran HAA galleriaan teosta Ohikiitäjä, olin juuri päässyt tekemisiin hevosen kanssa pitkästä aikaa. Piirsin teokseen hevosen takaosan. Tehdessäni teosta mietin, mikä on hevosen korkeus ja tuntuma. En miettinyt teosta kuvana, vaan kehollisen muistamisen kautta. Piirränkin usein muistikuvien varassa.
Vuonna 2022 pidin Olio ‑nimisen näyttelyn galleria Pleikussa, Berliinissä. Pitäessäni näyttelyn ulkomailla halusin, että voin ottaa teokseni mukaan laukussa. Se oli minulle haaste, sillä en ole koskaan tehnyt kovin pienikokoisia teoksia. Otin teosten aiheisiin mukaan fantasiaelementtejä ja piirsin hybridejä olioista ja niiden muodonmuutoksista. Vaikka pieneen kokoon tuominen tuntui jokseenkin kummalliselta, koen, että löysin senkin kautta jotakin uutta.
Kaikki taiteellinen työskentelyni liittyy jollain tavalla piirtämiseen. Maalatessa pitää tehdä paljon valintoja ja odottaa, mennä prosessissa ikään kuin edes takaisin. Piirtämisessä teen jäljen, eikä sitä voi tietyllä tavalla enää peruuttaa. Pidän piirtämistä tavallaan suorana jatkeena ajatteluun.
Teet myös performansseja. Kertoisitko niistä lisää?
Olen tehnyt piirustusperformansseja, joissa katsojat saivat seurata piirustusteosteni hidasta rakentumista livenä. Soolona tehdyissä performansseissa piirrän samankaltaisia toisteisia luonnonelementtejä kuin muutoinkin.
Viimeisen viiden vuoden aikana työskentelyyni on liittynyt myös yhteistyö. Teen piirustusperformansseja norjalaisen taiteilijan, Ingeborg Blom Andersskogin4, kanssa. Teoksissamme keskeistä on kahden ihmisen välinen kommunikaatio. Olemme tehneet Ingeborgin kanssa paljon improvisaatiota, jossa reagoimme toisiimme – esimerkiksi toistemme liikkeeseen ja piirtämisen ääniin. Sekä yksin että duona tehdyt performanssit ovat olleet pitkäkestoisia, monen päivän ajalle ulottuvia teoksia.
Ingeborgin tapasin ollessani vastavalmistuneille kuvataiteilijoille suunnatussa työpajassa Ruotsissa, Rejmyre Artlabissa vuonna 2016. Työpajaan Nordic Studio: Clearcut osallistui joukko taiteilijoita Pohjoismaista ja Baltian maista. Pitäessämme ensimmäisenä iltana presentaatioita taiteellisesta työskentelystämme, huomasimme, kuinka samanlaisia teemoja käsittelemme Ingeborgin kanssa. Esitystemme samankaltaisuus oli jopa huvittavaa.
Monet teoksemme tutkivat ajallisuutta ja hitautta. Muita yhdistäviä teemoja ovat toisto, aika ja meditatiivisuus. Suunnittelemme teoksiamme usein etänä, sillä asumme eri maissa. Viimeksi pidimme yhteisperformanssin keväällä 2022 Bergenissä.
Millä tavalla piirtäminen eroaa omissa teoksissasi ja yhteisteoksissa?
Performansseissa ei ole niin väliä, miltä viiva itsessään näyttää. Piirtäminen tulee performanssiin eri motiiveista, kuin teoksiin, joita työstän yksin. Omassa taiteellisessa työskentelyssäni piirtämisen jälki on hyvin tarkkaa, pientä, siistiä ja toisteista. Niissä keho ei ole niin ilmeisen fyysinen. Performansseissa keho näyttäytyy läsnäolona ja liikkeenä, kun taas omissa teoksissani se näyttäytyy enemmän poissaolona. Yhteistyö ja oma tekeminen ovatkin tietyllä tapaa taiteellisen työskentelyni ääripäät.
Minkälaista taiteellinen työskentelysi on tällä hetkellä?
Tällä hetkellä haahuilen. Työskentelen apurahalla, joten minulla on varaa haahuiluun. Minulla ei ole ollut vuosiin tilannetta, jossa minulla ei ole tiedossa seuraavaa näyttelyä. Se on samaan aikaan ihanaa, mutta myös hämmentävää.
Käyn työhuoneella ja teen muita elämän asioita. Toki teen myös konkreettisesti taidetta, sillä työstäessäni uutta on tärkeää saada tekemiseen tuntumaa kokeilujen kautta. Tällä hetkellä minulla on yksi piirustus kesken, johon teen oksistoa. Työskentely teosteni parissa voi olla hetkittäin monotonista: toistoa ja mekaanista tekemistä.
Jos minulla ei ole työpäivälle selkeää suunnitelmaa, saatan vain maata työhuoneen sohvalla, tehdä ruokaa, jutella työhuonekavereiden kanssa ja lueskella. Tällä hetkellä luen Lopun aikojen sieni ‑kirjaa5. Aloitin sen aiemmin Mustarinda-residenssissä, mutta kirja jäi kesken, sillä lainasin sen residenssin kirjastosta. Lisäksi teen nykyisin työhuoneella aktivismiin liittyviä asioita.
Näkyykö aktivismi taiteessasi?
En ajattele, että aktivismin pitäisi vaikuttaa taiteeseeni niin, että siitä tulisi aktivismin kaltaista. Huomaan kuitenkin, että peilaan aktivismissa ja taiteessa käsittelemiäni aiheita edes takaisin. Aikaisemmin olen yrittänyt tehdä tarkan eron aktivismin ja taiteen välille niin, etteivät ne sekoittuisi keskenään. Viime aikoina olen huomannut, että ne vuotavat toisiinsa. Aktivismi on läsnä tehdessäni taidetta, vaikka se ei välttämättä näy valmiissa teoksissa. Koen, että risteävät ajatusprosessit ovat hyvä asia.
Minkälaisia eroja näet aktivismissa käytettävässä taiteessa ja omassa taiteellisessa työskentelyssäsi?
Aktivismissa taidetta käytetään välineenä alleviivaamaan viestiä. Viestiin voi olla helpompi tarttua taiteen sisältöjen kautta. Aktivismissa taide ei toimi taiteen ehdoilla, vaan asian. Näen taideaktivismin, artivismin hyvin erilaisena, kuin oman taiteellisen työskentelyni.
Omassa taiteellisessa työskentelyssäni en koe voivani hirveästi vaikuttaa siihen, millaisen teoksen lopulta teen. Jos yritän laittaa teokseni johonkin muottiin, siitä ei välttämättä tule hyvä. En koe, että yrittäisin omalla taiteellisella työskentelylläni vaikuttaa poliittisesti, ainakaan suoraan: se ei tunnu tehokkaalta. Haluan teoksissani jättää enemmän asioita avoimiksi.
Näen riskejä siinä, että taidetta alettaisiin tuottamaan paineen alla tietystä näkökulmasta. Jos taide pyritään väkisin taivuttamaan jonkin tietyn agendan alle, menetetään mielestäni paljon siitä, mitä kaikkea taide voi olla. Taiteeseen kuuluu tietynlainen hähmäisyys. Jotkut ilmiöt näkyvät taiteessa jo ennen kuin niistä keskustellaan yhteiskunnassa, koska ne on vain aistittu tai ilmaistu taiteen kautta. Jos epämääräisyys otettaisiin taiteesta pois, sen vaikutukset näkyisivät mielestäni yhteiskunnallisella tasolla.
Mitä aktivismi sinulle on?
Aktivismi on prosessi, johon liittyy paljon uuden oppimista. Sikäli se on aika samankaltaista kuin taiteellinen työskentely, sillä pitää olla jatkuvasti epämukavuusalueella, opetella uusia taitoja ja ottaa selvää asioista, joista ei tiedä mitään.
Aluksi kaduille meneminen tuntui vaikeimmalta aktivismin muodolta. Putkaan meneminen jännitti, mutta myöhemmin sekin on koettu useampaan kertaan, ja olen ollut myös oikeudessa vastaamassa niskoittelusyytöksiin. Nykyään fyysisesti kaduille tukkeeksi meneminen tuntuu helpommalta, se on ikään kuin passiivista aktivismia. Tiedostan myös, että tietyt etuoikeudet tekevät siitä minulle helpompaa, esimerkiksi se, että olen valkoinen ja Suomen kansalainen.
Jatkuvasti uusien asioiden tekeminen ja opettelu on erilaista ja tietyssä mielessä minulle haastavampaa: kun olen toiminut erilaisissa rooleissa, esimerkiksi kirjoittanut lehdistötiedotteita ja toiminut yhteyshenkilönä medialle, tuntuu aina aluksi, että ”apua, en osaa tehdä tätä”. On inspiroivaa nähdä, miten ihmiset omassa yhteisössä oppivat jatkuvasti uusia taitoja. Elokapinassa on monenlaisia rooleja ja tehtäviä, joista ihmiset voivat valita itselleen sopivat. Aktivismia ei tarvitse tehdä vain yhdellä tietyllä tavalla. Eri ihmisille erilaisiin toiminnan muotoihin liittyy myös suurempia riskejä.
Aktivismia jaksaa tehdä, koska asiat, joiden puolesta taistelemme ovat elintärkeitä. Aktivismi on yhteisöllistä toimintaa elämän puolesta. Siitä voi saada myös voimaa ja iloa. Elokapinassa on paljon erilaisia työryhmiä ja yhteisöryhmiä. Aktiivisuus niissä vaihtelee sen mukaan, ketkä ovat minäkin hetkenä mukana toiminnassa ja mistä ihmiset ovat kiinnostuneita. Viimeisimpänä osallistuin avoimen kirjeen6 kirjoittamiseen museoille ja kulttuuri-instituutioille.
Kertoisitko lisää avoimesta kirjeestä?
Taidekapina järjesti tammikuussa 2023 keskustelupaneelin taiteesta ja aktivismista7. Tarve paneeliin syntyi, kun museot reagoivat todella vahvasti ympäristöaktivistien ulkomailla tekemiin aktioihin, joissa keittoa heitettiin maalausten suojalasiin. Halusimme saada aikaan keskustelun, joka ei jumittuisi julkisen keskustelun tavoin siihen, onko oikein vai väärin heittää keittoa maalauksen suojalasiin vai ei.
Paneeliin osallistuivat Kuvataideakatemian dekaani ja nykytaiteen tutkija Hanna Johansson, Serlachius-museoiden johtaja, taidehistorioitsija ja tutkija Pauli Sivonen, Tapiola Sinfoniettan intendentti Maati Rehor, muusikko ja aktivisti Kaisamaija Uljas sekä dramaturgian opiskelija ja vapaa kirjoittaja Maija Alander.
Valitettavasti paneelikeskustelu jumittui kuitenkin osaltaan siihen, millaisia ilmastotekoja instituutiot ovat itse tehneet. Sen sijaan, että olisi keskusteltu rakenteista ja niiden ongelmista, instituutioiden edustajat keskittyivät kiillottamaan omaa kilpeä.
Nykytilanne on sellainen, ettei ole varaa keskittyä pelkästään omaan toimintaan. Kulttuuri-instituutioilla on mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja osoittaa solidaarisuutta ilmasto- ja ympäristöliikkeelle, esimerkiksi tarjoamalla resursseja liikkeen käyttöön. Instituutiot voivat painostaa päättäjiä, osallistua aloitteisiin ja vaatimuksiin niin halutessaan.
Instituutiot sysäävät vastuun keskustelusta helposti yksittäisille taiteilijoille ja taiteen sisällöille. Ilmastonmuutosta käsittelevä taideteos ei kuitenkaan välttämättä ole poliittiselta vaikuttavuudeltaan kovin suuri. Ei ole myöskään ihanteellista, että taiteilijoiden tulisi valjastaa työskentelynsä siihen, että yritetään tehdä poliittisesti vaikuttavia teoksia. Instituutioiden, joilla on paljon enemmän valtaa kuin yksittäisillä taiteilijoilla, tulisi kantaa vastuunsa. Avoin kirje syntyi tarpeesta jatkaa keskustelua edelleen.
Miten ekokriisi mielestäsi näyttäytyy taidemaailmassa?
Ekokriisiä ja luontokatoa käsitellään kuvataiteessa tällä hetkellä paljon. Monet taiteilijat ovat aika hyvin perillä ekokriisistä, ja taiteilijoiden joukosta löytyy myös aktivisteja. Toivoisin kuitenkin, että oma toimijuus yhteiskunnassa voitaisiin taidepiireissä ymmärtää vielä laajemmin, etenkin mitä tulee instituutioihin. Yleisestä keskustelusta saattaa helposti syntyä harhakuva, että taiteen parissa ajateltaisiin enemmän tai oltaisiin enemmän mukana ekokriisin vastaisessa taistelussa, vaikka rakenteiden tasolla ekokriisi ei näy sen enempää taidemaailmassa kuin muuallakaan.
Välillä puhutaan myös ikään kuin taide olisi irrallinen saareke muusta yhteiskunnasta, vaikka teosten tekemiseen ja näyttelyiden pitämiseen liittyy paljon samanlaisia logiikoita kuin ylipäätään nykykapitalistiseen yhteiskuntaan. Ajatus tuotteliaisuudesta tai tuotteliaasta taiteilijasta on hyve. Olen ajatellut paljon sitä, minkä verran lopulta tarvitsee tehdä: kuinka paljon täytyy tuottaa?
Taidemaailman rakenteet johtavat siihen, että on paine pitää paljon näyttelyitä, tuottaa teoksia ja kilpailla. Apurahojen ja näyttelyaikojen saamisen kannalta hidastaminen on vaikeaa. Yritän pitää kiinni siitä, ettei kiire tulisi omaan taiteelliseen työhön, vaikka rakenteista ei voikaan noin vain irtautua.
Koen, että taiteen tekemisen olosuhteista on tärkeää keskustella. Monet kolleganikin haluaisivat pitää vähemmän näyttelyitä ja käyttää taiteen tekemiseen enemmän aikaa. Olosuhteet ja rakenteet uuvuttavat. Yksi syy on taiteilijoiden heikko toimeentulo. Jossain vaiheessa sitä väkisinkin huomaa, kuinka paljon on mahdollista tehdä kestävästi. Kerta toisensa perään uuden pakottaminen ja puristaminen on mielestäni täysin vastakkaista sille, minkälaiseksi itse hahmotan taiteellisen prosessin.
Miten pärjäät taiteilijan ja aktivistin kaksoisroolin kanssa?
Elokapinassa on käytössä uusiutuvan kulttuurin periaate, eli se, että ihmiset tekisivät sen verran asioita, kuin jaksavat tehdä, pitäisivät huolta itsestään ja ottaisivat taukoja. Aktivismin yksi perusongelmista on se, että tekijöitä on liian vähän, jolloin isot vastuualueet kasautuvat liian helposti liian pienelle joukolle. Tunnistan itsessäni sellaisen piirteen, että otan vastuuta tilanteissa, joissa muut eivät ole niin halukkaita ottamaan sitä. Opettelen koko ajan sitä, etten tekisi liikaa.
Minulla on ainakin tällä hetkellä mahdollisuus valita, mihin käytän aikani. Jos Elokapinassa on kampanjoita, esimerkiksi parin viikon Kesä- tai Syyskapina, pystyn tarvittaessa irrottamaan aktivismille viikon ja olla sinä aikana tekemättä taidetta. Monelle päivätöissä käyvälle ei välttämättä ole mahdollista mennä arkipäivänä kello 12 istumaan kadulle. Taiteellinen työ on sillä tavalla joustavaa. Toki monet taiteilijat joutuvat ainakin ajoittain käymään palkkatöissä taiteellisen työskentelyn lisäksi tai muuten kamppailemaan toimeentulon kanssa. Silloin resurssien irrottaminen aktivismiin voi olla vaikeaa.
Hetkittäin kaksoisrooli aktivistina ja taiteilijalta tuntuu haastavalta. Niiden yhdistelmä aiheuttaa sisäistä ristivetoa. Aktivismi on luonteeltaan nopeaa, koska tarvittavilla toimilla on tulenpalava kiire. Taiteelliset prosessit taas ainakin omalla kohdallani ovat yleensä hitaita.
Minulla ei ole tiettyä työ- tai vapaa-aikaa, joten minun täytyy olla tarkkana sen kanssa, että teen itse tarpeeksi tilaa tärkeiksi kokemilleni asioille. Varsinkin hetkinä, kun arjessa on aikaa ja halua keskittyä taiteelliseen tekemiseen, ristiriita korostuu. Huomaan välillä miettiväni, onko maailmassa ylipäänsä sellaiset olosuhteet, että on rauha ja oikeus tehdä taidetta. Välillä tuntuu, että ei ole.
Koen taiteen tekemisen kuitenkin tärkeäksi, sillä se on oma tapani elää. En usko hokemaan, että ihmisen pitäisi keskittyä tekemään vain yhtä asiaa, se on etenkin tässä maailman ajassa vähän elitistinen ajatus. Taidekouluissa opiskellessa sitä kuuli paljon varsinkin opettajilta. Aktivismi ei välttämättä ole taiteellisesta työskentelystä pois, koska taiteen tekeminen ei ole pelkästään työhuoneella vietettyä aikaa. Se on myös elämistä ja kokemista.
Maria Pääkkönen (s. 1988) on Kuvataideakatemiasta 2016 valmistunut kuvataiteilija ja aktivisti. Hän työskentelee piirtämisen, installaation ja performanssin parissa. Pääkkösen töissä kulkevat teemat kuten jatkuva muutos, keho, haavoittuvaisuus, muisti ja luonto. Pääkkönen on ollut mukana Elokapinassa vuodesta 2020.
www.mariapaakkonen.com / instagram: @maria_paakkonen
- 1 Elokapina: www.elokapina.fi (viitattu 17.04.2023)
- 2 Poliisi sumutti Elokapinan mielenosoittajia OC-kaasulla lokakuussa 2020. Apulaisvaltakunnansyyttäjä nosti tapauksesta pahoinpitely- ja virkavelvollisuuden rikkomissyytteitä seitsemää poliisia vastaan. Poliisien puuttuminen mielenosoitukseen ja voimakeinojen käyttö eivät syyttäjän mukaan olleet tilanteeseen nähden sallittuja. Aiheesta lisää muun muassa Ylen artikkelissa: Mielenosoittajia kaasulla sumuttaneita poliiseja syytetään pahoinpitelystä – syyttäjä: Oikeusvaltion täytyy kestää parin kaistan sulkeminen
- 3 Elokapina järjesti kolmiosaisen, monitaiteisen Kirjoita kriisistä ‑mielenilmauksen Sanomatalolla 1.3.2021. Mielenilmauksella vaadittiin mediaa uutisoimaan ilmastokriisistä jatkuvammin ja laajemmin.
- 4 Ingeborg Blom Andersskogin nettisivut: www.ingeborgblom.com
- 5 Lowenhaupt Tsing, Anna. Lopun aikojen sieni, 2021. Tallinna: Tutkijaliitto ry.
- 6 Avoin kirje- ja toimintakutsu museoille ja kulttuuri-instituutioille
- 7 Elokapina järjesti 25.1.2023 paneelikeskustelun ”Aktivismi taidemuseoissa”. Paneelikeskustelu katsottavissa linkistä.