Monimutkaisuus lähelläni

Ympäröi­vä elinpii­rim­me painot­taa yhä enene­vis­sä määrin aisti­mel­li­suut­ta, yleises­ti estetiik­kaa ja ulkoa­sua. Elämäm­me tapah­tuu erilais­ten visuaa­lis­ten järjes­tys­ten keskel­lä ja nykymuo­toi­sia länsi­mai­sia kulttuu­re­ja luonneh­di­taan­kin usein kuval­li­sik­si ja visuaa­li­sik­si. Aalto-yliopis­ton tutki­mus­pääl­lik­kö ja estetii­kan dosent­ti Ossi Naukka­ri­nen nimesi vuonna 2011 ”esteti­soi­tu­mi­sen” yhdek­si sen hetken muoti­ter­meis­tä. Esteti­soi­tu­mi­sen ytimes­sä on Naukka­ri­sen mukaan maail­man esteet­tis­ten ulottu­vuuk­sien muuttu­mi­nen entis­tä tärkeäm­mik­si ihmis­ten elämäs­sä. Hän tiivis­tää esteti­soi­tu­mi­sen siihen, kuinka yhä useam­mat ihmiset pitävät esteet­ti­siä asioi­ta entis­tä tärkeäm­pi­nä yhä useam­man­lai­sis­sa yhteyk­sis­sä.¹

Arkie­lä­mäs­sä esteti­soi­tu­mi­nen voi näkyä mm. jatku­vas­ti lisään­ty­nei­nä visuaa­li­si­na ärsyk­kei­nä, kuval­li­suu­te­na, mainon­ta­na ja koris­teel­li­suu­te­na. Esteet­ti­syys leviää eri elämän osa-aluei­siin painot­taen kaikkial­la asioi­den ulkoa­sua ja visuaa­li­suut­ta. Nykyi­sen kaltai­ses­sa kulutusyh­teis­kun­nas­sa esteet­ti­syys ei rajau­du vain luonnol­li­ses­ti esteet­ti­si­nä pidet­tyi­hin tekijöi­hin: hyper­vi­su­aa­li­ses­sa ja esteti­soi­tu­nees­sa maail­mas­sa tulkit­sem­me myös arvojen ja tiedon alueel­le kuulu­via kysymyk­siä esteet­ti­si­nä. Politiik­kaa tulki­taan teatte­ri­na ja ihmisen luonne ja kyvyk­kyys tulki­taan hänen ulkonäös­tään.²

Olen taiteel­li­sin keinoin tutki­nut nyt lähes neljän vuoden aikana esteti­soi­tu­neen kulttuu­rin osa-aluee­na ulkonä­köä. Teosko­ko­nai­suu­te­ni Tutki­mus kauneu­den politii­kas­ta on vuosien varrel­la saanut instal­laa­tio­poh­jai­sen esitys­muo­don, joka laaja-alaisen, visuaa­li­sen ja tekstu­aa­li­sen, materi­aa­lin keinoin pyrkii raotta­maan yhteis­kun­tam­me valta­suh­tei­ta sekä vaadet­ta olla tietyn näköi­nen tietys­sä paikas­sa. Taiteel­li­nen tutki­muk­se­ni on pureu­tu­nut ulkonä­köön sosiaa­li­se­na ilmiö­nä, erito­ten feminii­ni­syy­teen ja naiso­le­tet­tui­hin kohdis­tu­vien odotus­ten näkökulmasta.

Tutki­muk­sen kohtee­na ulkonä­kö on kiinnos­ta­va, sillä ensi alkuun sitä ajatte­lee tietä­vän­sä ulkonäös­tä paljon­kin. Ulkonä­kö on olennai­nen osa jokai­sen yksilön identi­teet­tiä ja arkises­ti jokai­sel­le jollain taval­la omakoh­tai­nen aihe. Lisäk­si ulkonä­kö on hyper­vi­su­aa­li­ses­sa kulutus­kult­tuu­ris­sa kaikkial­la: aina mainon­nas­ta, sosiaa­li­seen mediaan ja eloku­vis­ta uutisiin.

Arkisuu­des­taan huoli­mat­ta ulkonäön voi kuiten­kin hahmot­taa hyvin moniu­lot­tei­se­na ilmiö­nä. Se on sekä henki­lö­koh­tais­ta että kulttuu­ri­ses­ti muotou­tu­nut­ta, ja voidaan nähdä kiinnit­ty­vän niin ihmis­suh­tei­siin, sosiaa­li­siin katego­rioi­hin, kuval­li­seen kulttuu­riin, materi­aa­li­siin ympäris­töi­hin kuin erilai­siin aikau­lot­tu­vuuk­siin­kin³. Yksilö seilaa erilai­sis­sa sosiaa­li­sis­sa ympäris­töis­sä ja tekee tiedos­taen ja tiedos­ta­mat­ta päätel­miä sekä valin­to­ja ulkonä­köä painottaen.

Kiinnos­tuin ulkonäös­tä aihee­na alkujaan luettua­ni kirjan Ulkonä­köyh­teis­kun­ta — ulkoi­nen olemus pääoma­na 2000-luvun Suomes­sa⁴. Turku­lai­sen tutki­ja­ryh­män tieto­teos avarsi minul­le ensim­mäis­tä kertaa arkisen tarkas­te­lun rinnal­le näkökul­mia, joilla ulkonä­köä voi tarkas­tel­la myös yhteis­kun­nal­li­se­na kysymyk­se­nä pelkän yksilön tarkas­te­lun sijaan. Kiinnos­tuin erilai­sis­ta ulkonäön saamis­ta muuttu­vis­ta merki­tyk­sis­tä sekä sosiaa­lis­ten suhtei­den vaiku­tuk­ses­ta niihin. Raken­ne­kyn­net, merkki­kel­lo tai kaina­lo­kar­vat eivät itses­sään ole ulkonä­kö­te­koi­na minkään arvoi­sia, vaan saavat merki­tyk­sen­sä kanta­jan­sa ja tulkit­si­jan­sa mukaan. Sosiaa­li­set kuplat vaikut­ta­vat siihen, miten arvioim­me ja tulkit­sem­me ulkonä­köä. Lisäk­si innos­tuin ulkonä­kö­työn käsitteestä.

Ulkonä­kö­työ on sosio­lo­gian termi, jolla kuvataan ulkonäön eteen tehtä­vää työtä. Se on arkipäi­väis­tä toimin­taa: laittau­tu­mis­ta, ehostau­tu­mis­ta, koris­tau­tu­mis­ta, vaattei­den valit­se­mis­ta ja puhtaa­na­pi­toa.⁵ Länsi­mai­ses­sa kulutus­kult­tuu­ris­sa ja uusli­be­ra­lis­ti­ses­sa ajatus­maa­il­mas­sa ulkonä­köä, kuten yksilöä ylipää­tään, tarkas­tel­laan usein talou­den tavoin. Ihmis­ke­hoon ja sen ulkokuo­reen heijas­te­taan odotuk­sia tuotta­vuu­des­ta, tehok­kuu­des­ta ja kunnol­li­suu­des­ta. Kansa­lai­sen ja yksilön tulee yksin ottaa vastuu itses­tään – ennen kaikkea näyttää siltä, että pitää huolta itses­tään. Työnte­ki­jäl­le ei kuiten­kaan makse­ta ennen työpäi­vää tapah­tu­vas­ta ehostau­tu­mi­ses­ta, päinvas­toin – ehostau­tu­mi­seen kuluu tekijän­sä aikaa, rahaa ja energiaa.

Vaikka ulkonä­kö on arkis­ta, erittäin visuaa­lis­ta ja kaikkial­la, olen pitkin taiteel­lis­ta proses­sia­ni kokenut ulkonäön kuval­li­sen käsit­te­lyn myös äärim­mäi­sen haasta­vak­si. Arkiseen ulkonä­köön liittyy kuvatai­teel­li­sen proses­sin paris­sa paradok­si: vaikka ulkonä­kö on mitä suurim­mis­sa määrin visuaa­lis­ta ja näkyvää, ovat sosiaa­li­sia suhtei­ta määrit­tä­vät valta- ja hierar­kia­suh­teet usein näkymät­tö­miä. Kuinka voin kuvata hierar­kioi­ta, raken­tei­ta tai norme­ja? Kuinka kauneut­ta voi lähes­tyä, jos se määrit­tyy valta­suh­teis­sa? Voiko valtaa kuvata? 

Kauneus ei ole univer­saa­lia eikä yksino­maan biolo­gis­ta. Sen sijaan kauneus on osa sosiaa­lis­ta todel­li­suut­tam­me – niitä kaikkia sosiaa­li­sia kenttiä, joilla liikum­me. Kauneus määrit­tyy ja saa arvon­sa valta­suh­teis­sa. Kauneus ei ole vain katso­jan silmäs­sä, vaan ennem­min­kin se määrit­tyy niiden katso­jien silmis­sä, joiden silmil­lä on eniten painoar­voa. Kauneus siis on valtaa – kirjai­mel­li­ses­ti.⁶

Ranska­lai­nen sosio­lo­gi Pierre Bourdieu (1930–2002) on esittä­nyt ruumiin olevan paikka, jossa yksilön talou­del­li­set, sosiaa­li­set ja kulttuu­ri­set pääomat kasaan­tu­vat. Hänen mukaan­sa ulkonä­kö ja ruumis konkre­ti­soi­vat yksilön pääomien määrit­tä­män yhteis­kun­nal­li­sen aseman. Bourdieun pääoma­teo­ria on tunnet­tu ja useaan kertaan sovel­let­tu näkemys, joka perus­tuu käsityk­seen maail­mas­ta, jossa aikojen saatos­sa erilai­set pääomat kasau­tu­vat eli akkumu­loi­tu­vat ja teorian mukaan nimeno­maan pääomien kasau­tu­mi­nen synnyt­tää maail­mas­sa eriar­voi­suut­ta.⁷ Toisil­la on enemmän ulkonä­köä hyödyt­tä­vää näkymä­tön­tä pääomaa (rahaa, koulu­tus­ta ja sosiaa­li­sia verkos­to­ja) kuin toisil­la⁸.

Taiteel­li­ses­sa proses­sis­sa­ni näkymät­tö­miin raken­tei­siin liitty­vät haasteet ovat matkan varrel­la saaneet minut kysee­na­lais­ta­maan mones­ti omat taiteel­li­set työka­lu­ni. Olen taustal­ta­ni dokumen­taa­ri­nen valoku­vaa­ja ja melko pitkään työsken­te­ly­ni oli kiinni hyvin perin­tei­ses­sä indek­si­ses­sä valoku­vas­sa, ympäris­töään tarkas­te­le­vas­sa kuvas­sa. Proses­sin myötä ja laaja-alaisen aiheen paris­sa tuskas­tuin kuiten­kin siihen, ettei tarkas­te­le­va valoku­va pysty­nyt kerto­maan tarpeek­si tarkas­ti valit­se­mas­ta­ni aihees­ta. Riittä­mät­tö­myy­den tunne veikin minut hieman etääm­mäl­le kameras­ta ja lähdin vierai­luil­le erilai­siin arkis­toi­hin ja kokoel­ma­kes­kuk­siin. Ulkopuo­li­sen tarkkai­lun sijaan aloin keräil­lä materiaalia.

Kuluneen kolmen vuoden aikana olen tehnyt taiteel­lis­ta tutki­mus­ta­ni tuottaen, hankkien, kuvaten ja keräten hyvin moninais­ta materi­aa­lia valoku­vis­ta teksti­kat­kel­miin ja videois­ta erilai­siin esinei­siin. Teosko­ko­nai­suu­te­ni koostuu erilai­sis­ta risteä­vien aikakausien havain­nois­ta, huomiois­ta, tarkas­te­luis­ta ja väittä­mis­tä ulkonä­köil­miön ympäril­lä. Löysin tavan tuottaa tietoa, joka perus­tuu erilai­siin keske­nään irral­li­siin huomioi­hin, jotka yhdes­sä kykene­vät kerto­maan ja luomaan uusia narra­tii­ve­ja. Eräitä lempi­löy­dök­siä­ni ovat eri aikakausien kauneu­den­hoi­to­vä­li­neet ja ‑laitteet. Työstä, jota ulkonäön eteen tehdään, tulee hyvin konkreet­tis­ta konei­ta tarkas­tel­taes­sa. Usein kepeä­nä ja heleä­nä markki­noi­tu työ näyttäy­tyy­kin yhtäk­kiä teolli­se­na ja raskaana.

Minul­le taide on ennen kaikkea oppimis­ta ja tiedon jäsen­tä­mis­tä tässä monimut­kai­ses­sa maail­mas­sa. Taiteen kautta pyrin tietä­mi­sen ja ymmär­tä­mi­sen lisää­mi­seen, ehkä ihmise­nä olemi­sen selit­tä­mi­seen. Niinkin arkisen asian tutki­mi­nen, kuin mitä ulkonä­kö on, on taiteen keinoin ollut kuiten­kin haasta­vaa. Mutta niinhän asiat usein tuppaa­vat olemaan. Asioi­den monimut­kai­suu­den näkee vasta lähel­tä. Ja arki, jos joku, on lähel­lä meitä.

Tätä nykyä Tutki­mus kauneu­den politii­kas­ta jakau­tuu kolmeen näkökul­maan, joita ovat ulkonä­kö­työ, katse ja yhteis­kun­ta. Olen esittä­nyt teoksen nyt viides­sä suoma­lai­ses­sa ja galle­rias­sa ja näytte­lyis­sä olen luonut materi­aa­lil­le museo­mai­sen muodon. Materi­aa­lin­sa ja lähes­ty­mis­ta­pan­sa kautta haluai­sin nähdä teoksen venyt­tä­vän taiteen ja tieteen rajapin­to­ja ja tarjoa­van ehkä poeet­ti­sem­man näkökul­man myös tutki­tun tiedon julkaisemiseen.

Kaisa Syrjä­nen (s.1997, she/her) on helsin­ki­läi­nen kuvatai­tei­li­ja ja valoku­vaa­ja, joka työsken­te­lee tutki­mus­läh­töi­sen taiteen paris­sa ja opiske­lee yhteis­kun­ta­tie­tei­tä. Tutki­mus kauneu­den politii­kas­ta (2020–) on Syrjä­sen monivuo­ti­nen tutki­mus­pro­ses­si ja teosko­ko­nai­suus, joka on esitet­ty viides­sä suoma­lai­ses­sa galle­rias­sa, viimei­sim­pä­nä Hippo­ly­te Galle­rian Studios­sa Helsin­gis­sä syyskuus­sa 2023.

Syrjä­sen taiteel­li­nen työsken­te­ly jakau­tuu kahteen osaan: valoku­val­li­seen ilmai­suun sekä tutki­muk­seen. Syrjä­nen yhdis­tää töissään erilai­sia valoku­val­li­sia materi­aa­le­ja, dokument­te­ja ja tekste­jä. Häntä kiehto­vat esittä­mis­muo­to sekä valoku­vien merki­tys­ten konteks­ti­si­don­nai­suu­teen liitty­vä jatku­va epävar­muus. Syrjä­nen on kiinnos­tu­nut taiteen ja tieteen yhtymä­koh­dis­ta ja häntä inspi­roi­vat kysymyk­set taiteen saavu­tet­ta­vuu­des­ta. Syrjä­nen on valmis­tu­nut Lahden Muotoi­luins­ti­tuu­tis­ta valoku­vauk­sen opinto­lin­jal­ta vuonna 2022. Henki­lö­koh­tai­sen työsken­te­lyn lisäk­si Syrjä­nen on perus­ta­ja­jä­se­ne­nä poikki­tai­teel­li­ses­sa TYYPPINEN- kollektiivissa.

kaisasyrjanen.com / insta­gram: @kaisasyrjaenen

• ¹ Naukka­ri­nen, Ossi, 2011, 24. Arjen estetiik­ka, Aalto- yliopis­ton julkai­susar­ja. Helsin­ki: Aalto-yliopisto.
• ² Tieteen termi­pank­ki, Estetiik­ka: esteti­soi­tu­mi­nen, https://tieteentermipankki.fi/wiki/Estetiikka:estetisoituminen (viitat­tu 10.12.2023) 
• ³ Innola Tuuli, 2019, Ulkonä­kö­ko­ke­muk­sen affek­ti­ko­kou­ma­ruu­mil­li­sen subjek­ti­vi­tee­tin, minuu­den ja sukupuo­len suhteis­sa, Yhteis­kun­ta­tie­tei­den pro gradu. Tampe­re: Tampe­reen Yliopisto.
• ⁴ Kukko­nen, Ida, Pajunen, Tero, Sarpi­la, Outi & Åberg, Erica, 2019. Ulkonä­köyh­teis­kun­ta, ulkoi­nen olemus pääoma­na 2000-luvun Suomes­sa, Turku: Into Kustannus.
• ⁵ Kukko­nen, Ida, 2021, “Ulkonä­kö­työn vaati­muk­set eriar­vois­ta­vat työnte­ki­jöi­tä”, Ilmiö — sosio­lo­gi­nen media kaikil­le. https://ilmiomedia.fi/artikkelit/ulkonakotyon-vaatimukset-eriarvoistavat-tyontekijoita/ (viitat­tu 13.12.2023)
• ⁶ Kukko­nen, Pajunen, Sarpi­la, Åberg, 2019, 28.
• ⁷ Reines, Ilona, Seppä Anita, Vuori­nen Jyri toim., 2016. Estetii­kan klassi­kot II, moder­nis­ta postmo­der­niin. Helsin­ki: Taidey­li­opis­ton Kuvatai­dea­ka­te­mia ja Gaudea­mus. Alkup. Bourdieu, Pierre, 1979. La Distinc­tion, Critique socia­le du judge­ment (Erottau­tu­mi­nen – arvos­te­ly­ky­vyn sosiaa­li­nen kritiik­ki). Paris: Éditions de Minuit.
• ⁸ Kukko­nen, Pajunen, Sarpi­la, Åberg, 2019, 8–9.