haastattelu | verso

Kasveja ja kaivoskolonialismia – haastattelussa Lauri Linna

Kuvat: Lauri Linna ja Johannes Matintupa
21.02.2024

Lauri Linnan tammi­kui­nen näytte­ly Galle­ria Huudos­sa tuo Helsin­kiin pysäyt­tä­vän väläh­dyk­sen Kuusa­mon suuris­ta ympäris­tö­on­gel­mis­ta. Linna on kerän­nyt teokseen­sa kasvien geeni­pank­kia alueil­ta, joiden luonto on vaaras­sa kadota kaivos­toi­min­nan alta. 

Pääkau­pun­gis­ta katsot­tu­na Kuusa­moon kaavail­lut kaivo­sa­lu­eet tuntu­vat miltei epäto­del­li­sil­ta ja järkyt­tä­vän suuril­ta. Kaupun­ki­lais­tu­nee­na luonno­nys­tä­vä­nä onnis­tun silloin tällöin häivyt­tä­mään mieles­tä­ni ne suuret koneis­tot, joiden ehdoil­la ympäris­töä koske­via toimen­pi­tei­tä ja päätök­siä tehtiin myös lapsuu­te­ni Keski-Suomes­sa. Suurten kaupun­kien ulkopuo­lel­la luonnon itsei­sar­voa vastas­sa ovat maa- ja metsä­ta­lou­den massii­vi­nen vaiku­tus­val­ta, teolli­suus ja toimeen­tu­lon reali­tee­tit. Tapaam­me Lauri Linnan kanssa Ateneu­min kahvi­las­sa. Keskus­te­lu johtaa kasveis­ta taiteel­li­sen työn yhteis­työ­kump­pa­nei­na aina pohjoi­sen Suomen kolonia­lis­min historiaan. 

Kasvion sivu taideteoksesta.
Yksityis­koh­ta teokses­ta Vihre­ää sinis­tä kultaa, Galle­ria Huuto, Helsin­ki, 2024 (kuva: Lauri Linna)

Laura Kontti­nen: Kertoi­sit­ko omasta taiteel­li­ses­ta histo­rias­ta­si? Miten olet pääty­nyt työsken­te­le­mään kasvien kanssa?

Lauri Linna: Valmis­tuin alun perin eloku­va­puo­lel­ta Turun Taidea­ka­te­mias­ta. Vuonna 2014 aloitin opinnot Aalto-yliopis­ton tuolloin uudes­sa ViCCA (Visual Cultu­res, Curating and Contem­po­ra­ry Art) ‑maiste­rioh­jel­mas­sa. Olen ollut lapses­ta saakka kiinnos­tu­nut biolo­gias­ta ja opinnois­sa kiinnos­tuin biotai­tees­ta. Biotek­no­lo­gia ja geeni­ma­ni­pu­laa­tio ovat tuntu­neet minus­ta melko kuumot­ta­vil­ta ilmiöi­tä ja olen kriit­ti­nen niiden käyttöä kohtaan. 

Aloin tutkia kasvi­ja­los­tus­ta kasvat­ta­mal­la porkka­noi­ta. Halusin vaikut­taa niiden lisään­ty­mi­seen mahdol­li­sim­man vähän. Yleen­sä porkka­nan lisään­ty­mis­tä säädel­lään todel­la tarkkaan. Ajatus­han on sama kuin koirien jalos­ta­mi­ses­sa ja myös eugenii­kas­sa. Kasvat­ta­mas­ta­ni epäja­los­te­tus­ta porkka­na­kan­nas­ta tuli taide­pro­jek­ti PORK KANA CAR ROT. Ihmiset saivat osallis­tua kyselyyn ja arvon­taan, jonka palkin­nok­si sai sieme­niä. Sieme­net ovat levin­neet maailmanlaajuisesti.

Nyt vireil­lä on tomaat­tien jalos­tus. Olen risteyt­tä­nyt Karja­lan evakko­jen Suomeen tuomia tomaat­ti­la­jik­kei­ta. Pyrin saamaan aikaan tomaat­ti­la­jik­keen, joka pärjäi­si Suomen toisek­si pohjoi­sim­mal­la kasvu­vyö­hyk­keel­lä Kuusa­mon korkeudella.

Taiteel­li­nen toimin­ta­si siis sekoit­tuu hyötykasvitoimintaan?

Minul­la on ollut kasvi­maa työhuo­neen osana vuosia. Se kuuluu taiteel­li­seen praktiikkaani.

Porkka­na­kas­va­tuk­sen yhtey­des­sä kiinnos­tuin kasvi­neu­ro­bio­lo­gias­ta. Kasveil­la on havait­ta­vis­sa reaktioi­ta ja piirtei­tä, jotka on verrat­ta­vis­sa muiden olioi­den neuro­lo­gi­siin toimin­toi­hin. Kasvit pysty­vät ”kuule­maan, ”haista­maan” ja ”muista­maan”.

Kolle­ga­ni Jaakko Leeven kanssa mietim­me, voisi­ko kasvi painaa nappia. Tutkin kasvien liikkei­tä time lapse ‑kuvauk­sel­la. Olin saanut Kaisa­nie­men kasvi­huo­neel­ta tunto­mi­mo­san (Mimosa pudica). Huoma­sin, että se liikut­ti lehti­ään hereil­lä olles­saan pyöri­väl­lä liikkeel­lä. Yhden liike­kier­ron kesto oli noin 20 minuut­tia. Tutki­muk­sis­sa on havait­tu, että papu toimii samal­la taval­la. Tutki­ja epäili, että liikkeen tarkoi­tus on saada enemmän tietoa ympäris­tös­tä, niin kuin ihminen­kin saattaa liiku­tel­la päätään kuulos­tel­les­saan ja katsellessaan. 

Halusin kehit­tää senso­rin, joka havait­see, milloin kasvin lehti liikkuu senso­rin päälle. Senso­rin avulla kasvi aiheut­tai­si jonkun tapah­tu­man. Marloes van Son auttoi raken­ta­maan proto­tyy­pin, jossa kasvin lehden liikku­mi­nen senso­rin päälle käynnis­ti virtaa­van veden äänen. Ideana oli aiheut­taa sellai­nen ärsyke, joka on kasvien havain­to­maa­il­mas­sa. On tutkit­tu, että kasvit kasvat­ta­vat juuri­aan kohti virtaa­van veden ääntä.

Huoma­sin, että kasvi alkoi hidas­taa liiket­tään, kun veden ääni aktivoi­tui. Kahden viikon jälkeen kasvi kylläs­tyi – ilmei­ses­ti siksi, koska vettä ei tullut­kaan äänes­tä huoli­mat­ta. Tästä syntyi teos Näppäi­mis­tö kasveil­le, jossa kasvit voivat ohjata asioita.

Näppäi­mis­tö kasveil­le galle­ria Oksasen­ka­tu 11:ssa 2019 (kuvat: Johan­nes Matintupa)

Viimei­sim­mis­sä näytte­lys­sä­si Vihre­ää sinis­tä kultaa Galle­ria Huudos­sa Helsin­gis­sä oli esillä teos, joka koostui video­do­ku­men­taa­tios­ta ja kasvien geeni­pan­kis­ta. Vihre­ää sinis­tä kultaa käsit­te­lee Kuusa­mon kaivos­hank­kei­den seurauk­sia ympäris­töl­le. Olet kerän­nyt kasvien geeni­pank­kia alueil­ta, jotka uhkaa­vat jäädä kaivos­hank­kei­den alle Kuusa­mos­sa. Sain vaiku­tel­man, että kysees­sä on pitkä taiteel­li­nen proses­si, joka jatkuu edelleen. Kuusa­mon kaivos­hank­keet eivät ole minul­le entuu­des­taan kovin tuttu­ja, pohjus­tai­sit­ko tilannetta?

Kuusa­mos­sa on vireil­lä valta­vas­ti kaivos­hank­kei­ta. Geolo­gian tutki­mus­kes­kuk­sen kaivos­re­kis­te­rin kartta­pal­ve­lus­ta nähdään, että valtao­sa Kuusa­mon pinta-alasta on tällä hetkel­lä kaivos­hank­kei­den kiinnos­tuk­sen kohteena.

Kunta on yrittä­nyt estää kaivok­sia kaavoi­tuk­sel­la siinä onnis­tu­mat­ta. Kunnan­val­tuus­to ja johto on ottanut kannan vastus­taa kaivok­sia. Asukkai­den joukos­sa on kuiten­kin myös laajaa kanna­tus­ta. Kaivok­set toisi­vat Kuusa­moon ympäri­vuo­tis­ta työtä. Nyt kunnas­sa on ympäri­vuo­tis­ta sahateol­li­suut­ta, mutta pääelin­kei­no, matkai­lu, on kausiluontoista. 

Kaivos työllis­täi­si ihmisiä pari kolme vuosi­kym­men­tä. Sen jälkeen jäljel­lä olisi myrkyl­li­siä, sätei­le­viä kivika­so­ja ja kuoppia. Ne jäisi­vät yhteis­kun­nan hoidet­ta­vik­si. Onko siihen sitten varaa ja kiinnostusta?

Näytte­ly­teks­tis­tä­si tuli esiin kaivos­toi­min­nan kaksi puolta. Kaivos­hank­kei­den myötä luonto ja kasvit tieten­kin fyysi­ses­ti katoa­vat alueel­ta. Toisaal­ta kaivos­toi­min­nas­ta saatai­siin hyödyl­lis­tä aarret­ta, kobolt­tia, jota voisi käyttää ilmas­ton­muu­tok­sen hidastamisessa.

Vastak­kai­na­set­te­lu on mones­sa mieles­sä räike­ää Kuusa­mon tilan­tees­sa. Kobolt­ti­kai­vos olisi hyödyk­si vihreäs­sä siirty­mäs­sä ja auttai­si siten nopeas­ti lämpiä­vää arktis­ta aluet­ta, johon Kuusa­mo­kin kuuluu. Kaivos­toi­min­nan vaiku­tuk­set eivät Kuusa­mon tapauk­ses­sa olisi vain paikal­li­sia. Kuusa­mon Juoma­suo, mistä geeni­pank­ki­työ­ni on alkanut, on niin kriit­ti­ses­sä paikas­sa, että kaivos siellä tietäi­si vakavia ongel­mia Oulan­gan kansal­lis­puis­ton etelä­osal­le. Kitka­jo­ki veisi saasteet Venäjäl­le Paana­jär­vel­le ja Kouta­joen jokijär­jes­tel­mään. Käynnis­sä on myös ympäris­tön suoje­luun ja ennal­lis­ta­mi­seen tähtää­viä hankkei­ta. Kuusin­ki­jo­ki kuntoon ‑hanke yrittää pelas­taa Paana­jär­ven uhana­lais­ta järvi­tai­men­kan­taa ennal­lis­ta­mal­la Kuusin­ki­jo­kea, jotta taime­net pääse­vät nouse­maan. Työ on kuiten­kin turhaa, jos järvi pääsee saastumaan. 

Kaivos­asia on vain yksi Kuusa­mon lukui­sis­ta ympäris­tö­on­gel­mis­ta. Kuusa­mos­sa avohak­kuu­alu­eet jatku­vat silmän­kan­ta­mat­to­miin. Turis­tit kulut­ta­vat luontoa, ja lisään­ty­vä lento­mat­kai­lu pohjoi­seen on ilmas­ton kannal­ta haital­lis­ta. Matkai­luar­vo­jen säilyt­tä­mi­nen on toisaal­ta ollut ainoa ”järki­syy”, joka on estänyt kaivos­toi­min­taa kehit­ty­mäs­tä Kuusamoon. 

Vaikka Kuusa­mos­sa on paljon kobolt­tia, niin lienee myös hyvä huoma­ta, että kobolt­tia löytyy eniten koko Euroo­pas­sa Talvi­vaa­ras­ta, jossa on jo toimi­va kaivos. Onko siis aivan pakko kaivaa Kuusa­mos­ta, missä kaivos­toi­min­ta ei ole vielä pilan­nut ympäröi­vää luontoa?

Vihre­ää sinis­tä kultaa, Galle­ria Huuto, Helsin­ki, 2024 (kuvat: Lauri Linna)

Miten kasvien geeni­pan­kin kerää­mi­nen on käytän­nös­sä tapahtunut?

Minul­le ehdotet­tiin, että valit­sen kartoi­tet­ta­vak­si vain pienen alan otokse­na aluees­ta. Halusin kuiten­kin kerätä kasvio­ta mahdol­li­sim­man laajas­ti. Ennen keruu­ta olen kartoit­ta­nut, mihin kannat­taa suunna­ta. Juoma­suon kohdal­la pereh­dyin kaivos­yh­tiön teettä­mään luontoar­vioon. Päivän aikana kävel­lään, havain­noi­daan ja pysäh­dy­tään, jos löytyy jotain kiinnos­ta­vaa. Työ on hidas­ta ja joskus 400 metrin matkaan voi mennä tunteja.

Alun perin tarkoi­tus oli kerätä pelkäs­tään sieme­niä. Hyvin pian selvi­si, että onkin todel­la vaike­aa tunnis­taa kaikkia kasve­ja oikein siemen­ten aikaan. Oli riski, että keräi­sin vahin­gos­sa uhana­lai­sia kasveja.

Maail­mal­la on käynnis­sä hankkei­ta, joissa pyritään kloonaa­maan vanho­ja jo kadon­nei­ta kasvi­la­je­ja ja ‑lajik­kei­ta kasvioi­hin kerätys­tä aineis­tos­ta. Kew Garden­sis­sa kasvio­ma­te­ri­aa­lis­ta yrite­tään palaut­taa takai­sin kloonaa­mal­la britti­läis­ten siirto­maa­her­ro­jen hävit­tä­mä muslii­ni­puu­vil­la. Muslii­ni­han oli hyvin hienoa läpikuul­ta­vaa puuvil­laa, johon Marie Antoi­net­te pukeu­tui kuului­sas­sa skandaa­lin­kä­ryi­ses­sä muoto­ku­vas­saan. Päätin laajen­taa hanket­ta­ni niin, että siemen­ten lisäk­si keräsin myös muita kasvin osia.

Lauri Linna kerää kasvien geeni­pank­kia Kuusa­mon Juoma­suol­la 2022 (kuva: Lauri Linna)

Oliko sinul­la entuu­des­taan hyvä kasvi­tun­te­mus vai käytit­kö ulkopuo­li­sia asiantuntijoita?

Olen oppinut tunnis­ta­mis­ta työn edetes­sä. Älypu­he­li­mes­ta oli metsäs­sä apua. Luonto­por­tin Eija ja Jouko Lehmus­kal­lio ovat autta­neet varmis­ta­mal­la kaikki lajit. Heillä on myös verkos­tois­saan varmaan kaikki Suomen kasviasiantuntijat.

Miten paljon eri lajien sieme­niä tai osia olet kerän­nyt? Miten paljon niitä on vielä keräämättä?

Kolmen vuoden aikana olen saanut koottua 180 kasvion sivua ja sieme­niä 70 eri lajil­ta. Ensi kesänä lähden taas Kuusa­moon keräämään.

En tiedä yhtään, paljon­ko lajeja voisi alueel­la vielä olla. Kuusa­mos­ta löyde­tään edelleen lähes vuosit­tain tieteel­le täysin uusia eliöla­je­ja. Jotkut kasvi­la­jit ristey­ty­vät helpos­ti keske­nään luoden uusia hybri­de­jä ja alala­je­ja joita on mahdo­ton­ta erottaa toisistaan.

En kerää mitään lainsuo­jaa­mia, punai­ses­sa kirjas­sa olevia lajeja. Toinen kritee­ri on populaa­tion elinvoi­mai­suus. En lähti­si kerää­mään kasvio­ta harras­tuk­se­na. Se voi olla pois kasvien populaa­tios­ta. Jos kerää kasvio­ta tai vaikka villiyrt­te­jä, pitäi­si katsoa että kantaa ei tuhoa kerätes­sä. Yleen­sä voi ottaa 10–20% kannas­ta. Joita­kin lajeja, kuten voikuk­kaa, voinee kerätä enemmän. En kerän­nyt aina kokonais­ta kasvia, vaan otin esimer­kik­si vain lehtiä puusta. 

Olisi toisaal­ta taval­laan hienoa kerätä kokonai­sia puita ja tehdä puukasvio. 

Siihen tarvit­si­si aikamoi­sen prässin!

Lähtö­koh­ta­si on taiteel­li­nen, mutta arkis­tol­la­si voisi olla paljon­kin tieteel­lis­tä ja käytän­nöl­lis­tä käyttöä. Mitä toivei­ta sinul­la on kerää­mä­si siemen- ja kasvi­pan­kin tulevai­suu­den suhteen?

Ajatuk­se­ni on, että jos kaivos­toi­min­ta pääte­tään aloit­taa, kasvil­li­suus voitai­siin palaut­taa kaivo­sa­lueil­le siemen­pan­kin avulla. Ainakin on tehty jotain, jos katastro­fi tapahtuu. 

Sieme­net säily­vät elinkel­poi­si­na rajal­li­sen ajan. Pakas­ta­mi­nen vaati­si ylläpi­toa, joten päädyin kuiva­tuk­seen. Suurim­man osan kaikes­ta kerää­mäs­tä­ni kasvi­ma­te­ri­aa­lis­ta pitäi­si säilyä muuta­man vuosikymmenen.

Esimer­kik­si joiden­kin pajula­jien sieme­net kuole­vat käytän­nös­sä heti, kun ne joutu­vat muual­le kuin maahan. Ajatte­len, että jos edes DNA on tallel­la, sitä voidaan ehkä käyttää tulevai­suu­des­sa, kun kloonaa­mi­nen on halvempaa. 

Vihre­ää sinis­tä kultaa, Galle­ria Huuto, Helsin­ki, 2024 (kuva: Lauri Linna)

Kobolt­ti oli näytte­lys­sä­si läsnä konkreet­ti­ses­ti älypu­he­li­mi­na, joita olit kerän­nyt kuusa­mo­lai­sil­ta. Miten paikal­li­set suhtau­tui­vat projektiisi?

Ajatuk­set kaivos­toi­min­nan ympäril­lä ovat Kuusa­mos­sa jakau­tu­nei­ta. Kuulem­ma perhei­tä­kin on hajon­nut. Puheli­mil­le oli keräys­laa­tik­ko Kuusa­mo-talon aulas­sa, ja olin itse kerran kuussa paikal­la vastaa­not­ta­mas­sa niitä. Ihmiset, joiden kanssa puhuin, olivat tieten­kin huolis­saan kaivos­hank­keis­ta. Toisaal­ta kaikki eivät ehkä ajatel­leet, mihin tarkoi­tuk­seen kerään puheli­mia. Pidin myös tarkoi­tuk­sel­la matalaa profiilia.

Vihre­ää sinis­tä kultaa on tarkoi­tuk­sel­la totea­va ja antaa ihmisil­le tilan muodos­taa omat ajatuk­sen­sa kaivos­toi­min­nan seurauk­sis­ta. Oma kanta­ni on eri asia. Taide-lehdes­sä oli näytte­lys­tä­ni oival­li­nen kritiik­ki. Mutta siinä tulkit­tiin, että taitei­li­ja ei halua vastus­taa kehitys­tä, vaan hyväk­syy muutok­sen. En ole ollen­kaan tätä mieltä, vaan vastus­tan kaivos­hank­kei­ta Kuusa­mos­sa näille sijain­neil­le. Teos antaa tilan muodos­taa erilai­sia mieli­pi­tei­tä, niin kuin halusinkin.

Miten kaivos­hank­keet ovat edenneet projek­ti­si aikana? Miten näet Kuusa­mon tilan­teen tällä hetkellä?

Kaivos­yh­tiöt perus­ta­vat Kuusa­moon jatku­vas­ti uusia malmi­net­sin­tä­aluei­ta ja lopet­ta­vat etsin­nän jossain muual­la. Minul­le se näyttäy­tyy paikoin media­pe­lil­tä. Viime vuonna malmi­net­sin­tä aloitet­tiin uudel­leen Rukan lähel­lä – vuosia oli luvat­tu, ettei siellä mitään tehdä. Vastus­tus Juoma­suon kohdal­la oli niin suurta, että kaivos­yh­tiö halusi viedä yleisön huomion muualle.

Kaivos­yh­tiöt järjes­tä­vät kyläkah­ve­ja ja antavat pikku­lah­joi­tuk­sia paikal­li­sil­le urhei­luseu­roil­le. Näistä saadaan hyviä lukuja firmo­jen yhteis­kun­ta­vas­tuu­ra­port­tiin ja verovä­hen­nyk­siin. Yhtiöi­den edusta­jat musta­maa­laa­vat kaivos­toi­min­nan vastus­ta­jia julki­ses­ti muun muassa sosiaa­li­ses­sa medias­sa. Kaivos­yh­tiö julkai­see tiedot­tei­ta, joiden kuvama­te­ri­aa­li on taitet­tu suoraan sopivik­si iltapäi­vä­leh­tien ilmee­seen. Ja tätä markki­noin­tiai­neis­toa myös käyte­tään medias­sa, ilman että annetaan esimer­kik­si kunnon lähdet­tä aineis­tol­le. Peli on likais­ta. Olen kuullut muilta pohjoi­sil­ta kaivos­teol­li­suu­den piiris­sä olevil­ta alueil­ta, että siellä aktivis­te­ja vaino­taan. Jotkut ovat joutu­neet muutta­maan tai vaihta­maan työpaik­kaa. Siellä taistel­laan sieluista.

Pohjoi­ses­sa on pitkä perin­ne tämän tyyppi­sel­le kolonia­lis­mil­le. Sen juuret ovat vuodes­sa 1673, jolloin Ruotsin kunin­gas julis­ti, että Itä-Lappi asute­taan. Sama meno on jatku­nut, kun miettii vaikka Kemijoen patoa­mis­ta ja Lokan tekoal­las­ta. Pohjoi­seen tullaan isolla rahal­la tekemään ”hyviä asioi­ta” ja kokonai­sia kyliä siirre­tään pois tieltä.

Kun Vuotun­gin kylän viereen Kuusin­ki­joel­le perus­tet­tiin aikoi­naan voima­lai­tos, halusi voima­lai­tos­yh­tiö ostaa kaikki rannat itsel­leen, jotta voisi säännös­tel­lä veden­pin­nan korkeut­ta. Yhtiön edusta­jat lennät­ti­vät päihty­nei­tä isäntiä helikop­te­ril­la maitten­sa yllä ja saivat siten ostet­tua maat.

Kuusa­mos­sa on aivan huikei­ta aluei­ta luontoar­vol­taan. Sellai­sia ei löydy mistään muual­ta Suomes­ta. Ääripää­nä ovat ympäris­tö­uhat ja laajat avohak­kuut. Oulan­gan kansal­lis­puis­to­kin on soiro järkyt­tä­vien yksila­jis­ten talous­met­sien ja avohak­kui­den välis­sä. Kolonia­lis­min suhteen mikään ei ole muuttu­nut. Aina uudes­taan tulee joku, oli se sitten kaivos, voima­lai­tos tai uusi tuuli­voi­ma­la. ”Tuolla­han on tilaa, tuonne mahtuu, onhan tuolla tuota tyhjää luontoa.”

Lauri Linna (s. 1981, Kokko­la) on taitei­li­ja, joka työsken­te­lee Kuusa­mos­sa ja Helsin­gis­sä. Hänen työnsä käsit­te­lee kasvien ja ihmis­ten välis­tä suhdet­ta, kasvien käyttäy­ty­mis­tä ja niiden autono­mi­aa. Linna on kiinnos­tu­nut myös mennei­syy­des­tä, sekä asioi­den ja olioi­den evoluu­tios­ta. Linna on valmis­tu­nut 2013 media­no­mik­si (AMK) ja 2018 taiteen maiste­rik­si Aalto-yliopis­ton Visual Cultu­re and Contem­po­ra­ry Art (ViCCA) ‑koulu­tus­oh­jel­mas­ta.

Tulevia näytte­lyi­tä:

Näppäi­mis­tö kasveil­le ‑teos Roots X Wires ‑näytte­lys­sä, Atleti­ka galle­ria, SODAS 2123 ‑kulttuu­ri­kes­kus, Vilna, Liettua 27.6.–7.8.2024

Vihre­ää sinis­tä kultaa, 2.–19.11.2024, Porigi­nal galle­rian alaker­ta, Pori

laurilinna.com / Insta­gram: @linnanlare