Materia/ekologia

Tässä essees­sä pohdin sitä, millä eri tavoin ekolo­gi­suu­den voi ottaa huomioon kuvatai­tees­sa, erityi­ses­ti teosten materi­aa­li­suu­den osalta. Kirjoi­tan valoku­va­tai­tei­li­jan positios­ta käsin ja keski­tyn digi- ja filmi­ku­vauk­sen ympäristövaikutuksiin.

Kuinka paljon tuotan?

Pohties­sa­ni ekolo­gi­suut­ta ja taidet­ta ajatuk­se­ni leikkaa saman tien taide-esinei­siin materia­na. Taide-esineet ovat väistä­mät­tä osa materi­aa­li­suu­den massaa, jota tuotam­me maail­maan kestä­mät­tö­mäl­lä taval­la. Näen mieli­ku­vis­sa­ni loppu­mat­to­man janan, kaikki maail­man taide-esineet samas­sa virras­sa. Nuo esineet kellu­vat ilmas­sa, katse­len niitä maan kamaral­ta. En tiedä, miksi ne leiju­vat. Niihin vaikut­taa jokin salape­räi­nen voima­kent­tä, joka vastus­taa paino­voi­maa. Ehkä leiju­mi­nen koros­taa esinei­den niin sanot­tua turhuut­ta: siinä ovat ja kummit­te­le­vat, kun eivät kerta mahdu mihin­kään. Ne kysyvät: mihin laitat minut? Mikä on tarkoitukseni?

Mietin jatku­vas­ti sitä, millai­sia esinei­tä tuotan tähän maail­maan ja kuinka paljon. Toistai­sek­si taiteel­li­sen urani aikana tuotet­tua materi­aa on kohtuul­li­nen määrä, jaksan muuttaa myymät­tö­mät teokset ja materi­aa­lit mukana­ni ja pystyn säilö­mään ne joten­ku­ten kerros­ta­lon häkki­va­ras­toon, vaikka vienkin keski­mää­räis­tä enemmän tilaa verrat­tu­na kämppik­sii­ni ja säily­tän teoksia myös äitini luona. Jos kuvitel­laan, että taiteen tekemi­nen jatkuu koko elämä­ni ajan, tuotet­tua materi­aa tulee olemaan huomat­ta­vas­ti enemmän. Ajatus siitä, että massa, jonka minä saan aikaan, jatkaa paisu­mis­taan, tekee oloni epämukavaksi.

Näytte­lyi­den yhtey­des­sä ja haastat­te­luis­sa kysytään, mitä aion tehdä seuraa­vak­si. Millai­sia teosko­ko­nai­suuk­sia on suunnit­teil­la? Kysyjät ovat aluksi hämmen­ty­nei­tä, kun olen vastan­nut, että en oikeas­taan mitään: olen koitta­nut opetel­la tuotta­maan vähem­män ja hitaam­mal­la tahdil­la. Uusien teosten tuotta­mis­vauh­ti ei tunnu omalta osalta­ni eikä laajem­mas­sa mitta­kaa­vas­sa kestä­väl­tä. Huomaan, että hämmen­nyn jatku­vaan tuotta­mi­seen perus­tu­vis­ta oletuk­sis­ta ja niiden kysee­na­lais­ta­mat­to­muu­des­ta – aisti­mas­ta­ni petty­myk­sen häiväh­dyk­ses­tä kysyjien kasvoilla.

Kulttuu­ri- ja Taidea­lan keskus­jär­jes­tön Kulta ry:n mukaan taiteen toimi­joi­den on mahdol­lis­ta vähen­tää ympäris­tö­kuor­mi­tus­ta ottamal­la huomioon taiteen tuotan­to­ta­vat, menetel­mät ja materi­aa­lit, hyödyn­tä­mäl­lä digitaa­li­suut­ta sekä vähen­tä­mäl­lä työsken­te­lyyn liitty­vää kulutus­ta, päästö­jä ja jättei­tä. Lisäk­si voidaan pyrkiä erotta­maan ympäris­tö­kuor­mi­tus­ta aiheut­ta­vat välttä­mät­tö­mät ja ei-välttä­mät­tö­mät tarpeet toisis­taan.¹

Onko yksit­täi­sen taitei­li­jan mahdol­lis­ta ottaa näitä asioi­ta huomioon taiteel­li­ses­sa työsken­te­lys­sään, ja minkä verran? Mihin vetää raja taiteen merki­tyk­sel­li­syy­den ja turhan ympäris­tö­kuor­mi­tuk­sen välil­lä – millä tavoin voin määri­tel­lä välttä­mät­tö­mät ja ei-välttä­mät­tö­mät tarpeet oman taitee­ni kontekstissa?

Materi­aa­li­suu­des­ta ja sisällöstä

Taide on olennai­nen osa ihmise­nä olemis­ta. Kuten Edward Maughan-Carr kirjoit­taa, taide on korvaa­ma­ton­ta sen vuoksi, että se mahdol­lis­taa sellais­ten tulevai­suuk­sien kuvit­te­lun, joka ei ole muual­la mahdol­lis­ta. Samaan aikaan nykytai­de on sidot­tu­na kapita­lis­miin, eikä siis irral­li­nen epäkes­tä­vis­tä yhteis­kun­nan malleis­ta². Taide­teok­set tuote­taan osana vallas­sa olevaa systee­miä ja sellai­sil­la tekno­lo­gioil­la, jotka ovat mones­ti tuhoi­sia ympäristölle.

Mauchan-Garr painot­taa, että emme voi erottaa taiteel­lis­ta työtä sen materi­aa­li­ses­ta muodos­ta, eikä niiden välil­lä täten tulisi olla risti­rii­taa. Taiteen materi­aa­li­va­lin­nois­sa tulisi käyttää samaa harkin­taa, kuin teosten sisäl­löis­sä. Jos ainoas­taan taiteen sisäl­löt ovat ekolo­gi­sia, teemme vain osan taiteel­li­ses­ta työstä. Mauchan-Garr perään­kuu­lut­taa käännet­tä, jossa taiteen tekijät näkisi­vät materi­aa­lit yhteis­työ­kump­pa­nei­na, sen sijaan, että ne olisi­vat alistei­sia taiteen sisäl­löil­le.³

Tunnus­tan: en ole omassa taiteel­li­ses­sa työssä­ni yletty­nyt tähän ideaa­liin, joka on periaa­te­ta­sol­la helppo allekir­joit­taa. Risti­rii­ta teosten sisäl­lön ja käyte­tyn materi­aa­lin välil­lä on erityi­sen kivulias luonto­ka­toa käsit­te­le­väs­sä teosko­ko­nai­suu­des­sa­ni, enkä voi kiistää sitä, etten­kö olisi mietti­nyt ja havain­nut tätä ongel­mal­li­suut­ta. En halua paeta yksilön vastuu­ta, mutta samaan aikaan ajatte­len: onko minul­la mahdol­li­suut­ta valita toisin tässä ajassa, tehdä täysin järke­viä ja kestä­viä päätöksiä?

Selvit­tääk­se­ni oman työsken­te­ly­ni ympäris­tö­kuor­maa lähes­tyn yrityk­siä, joiden kanssa olen aikai­sem­min asioi­nut ja joilta olen hankki­nut taiteen tekemi­sen välinei­tä, kuten filme­jä. Vastauk­set kysymyk­sii­ni ovat ympäri­pyö­rei­tä. Pyrim­me ottamaan ympäris­tö­vai­ku­tuk­set huomioon kaikin mahdol­li­sin tavoin ei kerro juuri mitään. Yksit­täi­sen kulut­ta­jan ja taitei­li­jan näkökul­mas­ta vaiku­tus­mah­dol­li­suu­det näyttä­vät pienil­tä. Mietin, onko ainoa vaihtoeh­to todel­li­sen ympäris­tö­kuor­mi­tuk­sen hahmot­ta­mi­seen koko teoksen tuotan­to­pro­ses­sis­ta vastaa­mi­nen, ja mitä kaikkia toteut­ta­mis­mah­dol­li­suuk­sia se rajaa pois. Vai enkö ole vain löytä­nyt sellais­ten toimi­joi­den luo, jotka ovat kiinnos­tu­nei­ta tarkas­te­le­maan toimin­taan­sa ekolo­gi­ses­ti tarkemmin?

Pohdin myös, olenko tosiaan valmis tinki­mään sisäl­lös­tä, jotta taide­teos­ten muoto on arvoje­ni mukai­nen? Haluai­sin vasta­ta, että ehdot­to­mas­ti kyllä, mutta todel­li­nen mieli­pi­tee­ni asettuu harmaa­seen välimaas­toon ehdot­to­muuk­sien välil­le. Tunnis­tan kuiten­kin halun tarkas­tel­la asentei­ta­ni näitä teemo­ja kohtaan.

Valoku­vas­ta ja digitaalisuudesta

Oma taiteel­li­nen työsken­te­ly­ni pohjaa valoku­vaan, joka on kauka­na ekolo­gi­suu­des­ta. Filmi­ku­vauk­ses­sa käyte­tään kemikaa­le­ja, hopeaa ja myrkyl­li­siä ainei­ta, lisäk­si gelatii­nia ja suuria määriä vettä. Digika­me­rois­sa on litiu­ma­kut, joiden louhin­ta on syynä monil­le ympäris­tö­ka­ta­stro­feil­le.⁴ Lisäk­si digiku­vien säilyt­tä­mi­nen vie yllät­tä­vän paljon energi­aa. Voiko valoku­vaa siis ylipään­sä tehdä, jos haluaa tehdä tietoi­sia, ekolo­gi­sia materiaalivalintoja?

Kulta ry suosit­te­lee digitaa­li­suu­den hyödyn­tä­mis­tä ympäris­tö­kuor­mi­tuk­sen vähen­tä­mi­sek­si, mutta samal­la tuotta­mam­me datamää­rä on jo niin suuri, että ennus­te­taan, että inter­net tuottaa vuonna 2025 enemmän hiili­pääs­tö­jä, kuin yksikään valtio, lukuun ottamat­ta Kiinaa, Intiaa ja Yhdys­val­to­ja. Datakes­kuk­sil­la on jo nyt sama hiili­ja­lan­jäl­ki kuin kaikel­la lento­mat­kus­tuk­sel­la.⁵ Tästä datas­ta iso osa on digiku­via. Digitaa­li­suus ei siis suoraan vastaa valoku­van ekolo­gi­suu­den ongelmaan.

Kuvia otetaan 1.6 triljoo­naa joka vuosi⁶. Kuvia, joita säily­te­tään pilvi­pal­ve­luis­sa, arvioi­daan olevan pian 10 triljoo­naa, joka tarkoit­taa sitä, että miltei kaikki kuvat, joita on koskaan otettu, on otettu viimei­sen vuosi­kym­me­nen aikana⁷.

Omaa datahii­li­ja­lan­jäl­ke­ään voi pienen­tää muun muassa poista­mal­la kuvien kaksois­kap­pa­leet ja siivoa­mal­la oman pilvi­tal­len­nus­ti­lan. Vain ¼ ihmisis­tä käy läpi ottaman­sa valoku­vat, ja heistä vain 16% tekee sen ympäris­tö­syis­tä.⁸ Alan välit­tö­mäs­ti käydä läpi puhelin­ta ja sähkö­pos­tia ja poistaa turhia vieste­jä ja valoku­via. Olen ollut aikai­sem­min hieman huvit­tu­nut siitä, kuinka äitini aina kuvan otettu­aan pohtii, mikä yksit­täi­sis­tä otoksis­ta on paras versio poistaak­seen muut heti puheli­mel­taan. Mutta hänhän on vain ekolo­gi­nen kunin­ga­tar! Digiku­vat tuntu­vat immate­ri­aa­li­sil­ta, mutta niillä on todel­li­sia ympäristövaikutuksia.

Pohdin, onko valoku­va­tai­tei­li­ja­na mahdol­lis­ta ottaa tietoi­nen rooli tässä asetel­mas­sa. Olisi­ko taiteen keinoin mahdol­lis­ta löytää vaihtoeh­to­ja sen sijaan, että se tyytyi­si vain olemaan osa ongel­maa? Onko valoku­vien säilyt­tä­mi­nen itseisarvo?

Löydän ilahdut­ta­van valoku­va­fes­ti­vaa­lin, The Small File Photo Festi­vaa­lin, joka juhlis­taa pieni­re­so­luu­tiois­ta digitaa­lis­ta valoku­vaa sen pienem­män ympäris­tö­kuor­mi­tuk­sen vuoksi. Festi­vaa­li pohjaa Small File Media Festi­va­liin, jossa julkais­taan pieni­ko­koi­sia video­teok­sia ja eloku­via.⁹ Yani Kong ja Laura Marks kuvaa­vat kauniis­ti pikse­löi­ty­nei­den video­tai­de­teos­ten katso­mis­ko­ke­mus­ta: ”In the absence of repre­sen­ta­tion, they become sensa­tion¹⁰”. Kuvaus herkis­tää minut ja palaut­taa olennai­sen äärel­le: taiteen mahdol­li­suu­teen tuottaa kokemuk­sel­li­suut­ta, jota ei ole muualla.

Tuotam­me­ko mahdol­li­sim­man korkea­laa­tui­sia teoksia, jotta niitä on helppo myydä ja niiden olemas­sao­loa voi perus­tel­la rahal­li­sen tuotta­vuu­den kautta? Voisi­ko valoku­va­tai­teen laatu­vaa­ti­muk­sia määri­tel­lä uudel­leen? Olisi­ko mahdol­lis­ta suunna­ta kohti praktiik­kaa, jossa taide­teos­ten tuotan­nos­sa otettai­siin huomioon kysymyk­set siitä, mitä kaikkea tulee tuottaa, säilyt­tää ja millä perustein?

Filmi­ku­vauk­ses­ta ja vaihtoehdoista

Maughan-Carrin mukaan kapita­lis­min tuhoa­vaa luonnet­ta ei voi erottaa valoku­vas­ta, sillä valoku­van tekno­lo­gia on kehitet­ty kapita­lis­min alaise­na. Maughan-Carr käyttää ongel­man havain­nol­lis­ta­ja­na gelatii­nia, jota käyte­tään filmin sidosai­nee­na. Gelatii­nia saadaan lihatuo­tan­non sivutuot­tee­na lehmien ihosta ja luista. Hän pohtii filmi­ku­van uutta nousua ja sitä, tulisi­ko tästä tuhoa­vas­ta tradi­tios­ta luopua.¹¹

Jääkaa­pis­sa säilös­sä olevat filmi­ni alkavat kerätä erilais­ta painoa. Tulen tietoi­sem­mak­si niiden olemas­sao­los­ta. Kuvit­te­len filmin tilal­le rullal­le kääri­tyn pekoni­sui­ka­leen. Viimek­si tallen­sin sille kummi­lap­se­ni kuvia: näen hänen kasvon­sa vaalean­pu­nais­ta, verevää lihaa vasten ja ajatte­len oho, nytkö tämäkin viedään minul­ta.

Jotkut filmin­tuot­ta­jat ovat ottaneet kantaa gelatii­nin käyttöön ja perus­te­le­vat sen olevan ongel­ma­ton­ta sen vuoksi, että gelatii­ni tuote­taan sivutuot­tee­na: eläimiä ei tapeta vain filmin takia. Sivutuo­tan­to on kuiten­kin osaltaan ylläpi­tä­mäs­sä lihateol­li­suu­den kannat­ta­vuut­ta ja siis osa sitä.¹² Maughan-Carrin mukaan hänen tarkoi­tuk­sen­sa ei ole nostaa filmin käyttä­jiä tikun­nok­kaan, vaan lisätä tietoi­suut­ta filmin käyttä­mi­sen reali­tee­teis­ta ja tähdä­tä ekolo­gi­sem­paan etiik­kaan taiteen muodois­sa ja materi­aa­leis­sa.¹³ Kysymys siitä, miten tehdä ekolo­gis­ta ja eettis­tä valoku­vaa, jää ilmoille.

Toises­sa tekstis­sä Carr palaa valoku­van ekolo­gi­suu­den äärel­le ja toteaa, että pitää valoku­vaa kiinnos­ta­va­na juuri sen vuoksi, että se on niin sidot­tu kulutuk­seen ja olemas­sa oleviin systee­mei­hin. Hänen mieles­tään ei ole syytä luopua kokonaan valoku­vauk­ses­ta, vaikka sen ekolo­gi­nen kestä­vyys on tästä hetkes­tä kauka­na. Valoku­vaa ei tule hylätä ennen kuin kokeil­laan vaihtoeh­toi­sia tapoja tehdä sitä.¹⁴

Valoku­van vaihtoeh­toi­sia materi­aa­li­suuk­sia tutkii muun muassa taitei­li­ja Hannah Fletc­her, Sustai­nable Darkroom ‑tutki­mus­hank­keen perus­ta­ja. Sustai­nable Darkroom on taitei­li­ja­ve­toi­nen tutki­mus­ryh­mä ja yhtei­sö, jossa kehite­tään myrkyt­tö­mäm­piä keino­ja tehdä analo­gi­sia valoku­via.¹⁵ Yritän käydä hankkeen netti­si­vuil­la, mutta ne eivät aukea. Fletc­he­rin sivuil­ta löytyy toden­nä­köi­nen syy: Sustai­nable Darkroo­min sivus­to toimii aurin­ko­voi­mal­la, joten sivus­to ei ole saata­vil­la pilvi­sel­lä säällä. Päätän odottaa aurinkoa.

Carrin mukaan tulisi työstää uudel­leen sitä, mikä on filmin ja valoku­van vaiku­tus ympäris­töl­le, kierrät­tää ja korja­ta vanho­ja tekno­lo­gioi­ta, ottaa käyttöön vaihtoeh­toi­sia tapoja tehdä valoku­vaa, lopet­taa epäeet­tis­ten ja myrkyl­lis­ten tuotan­to­ta­po­jen käyttä­mi­nen ja kierrät­tää materi­aa­le­ja, esimer­kik­si valoku­vis­sa käytet­tyä hopeaa.¹⁶

Fletc­her kertoo, että yksi vaihtoeh­toi­sis­ta filmin­ke­hi­tys­ta­vois­ta on nimel­tään Caffe­nol, jossa kehit­tä­jä­ai­nee­na käyte­tään kemikaa­lien sijaan kahvia. Caffe­nol-teknii­kas­sa toimi­vaa aines­osaa, kahvi­hap­poa, löytyy kahvin lisäk­si kaikis­ta muista­kin kasveis­ta, ja valoku­vaa­jat tekevät­kin uutto­ko­kei­lu­ja kahvin lisäk­si jätteis­tä ja muista paikal­li­ses­ti saata­vil­la olevis­ta materi­aa­leis­ta.¹⁷

Lukies­sa­ni sekä filmi­ku­vauk­sen, että digiku­vauk­sen ekolo­gi­suu­des­ta olennai­sin ratkai­sueh­do­tus tuntuu olevan se, että suhdet­ta valoku­vaan tulisi muuttaa. Meidän tulisi luopua valoku­vaan liite­tys­tä pysyvyy­den ajatuk­ses­ta: valoku­vaa voidaan tehdä ekolo­gi­sen murrok­sen keskel­lä vain, jos sille annetaan tilaa muuttua¹⁸.

Alan suunni­tel­la vaihtoeh­toi­siin valoku­va­tek­nii­koi­hin perus­tu­vaa kesäpro­jek­tia. Päädyn antho­ty­pi­aan, sillä minua alkaa jostain kumman syystä viehät­tää sen katoa­va luonne. Antoho­ty­pia on 1800-luvul­la kehitet­ty tekniik­ka, jossa kasvi­vä­re­jä sisäl­tä­vää emulsio­ta käyte­tään valoherk­kien vedos­ten aikaan­saa­mi­sek­si. Emulsiol­la päällys­tet­ty paperi valote­taan aurin­gon­va­los­sa niin, että sen päälle asetel­laan objek­te­ja (tai filmi), jotka jäävät varjos­te­tuik­si, kun muu osa paperis­ta valot­tuu aurin­gon­va­los­sa. Loppu­tu­lok­se­na on valoku­va. Lähden kauppaan ostamaan punajuuria.

Laajem­mis­ta ratkaisuista

Helsin­gin Taitei­li­ja­seu­ran juttusar­jaan ”Maapig­men­tit, myrkyt ja ilmai­sun vapaus – kestä­vän kuvatai­teen paradok­si” haasta­tel­tu keramiik­ka­tai­tei­li­ja Miia Kallio toteaa, että taide ei voi lähtö­koh­tai­ses­ti olla ekolo­gis­ta, sillä se on ihmisen toimin­taa ja siinä luodaan jotakin uutta ja puutu­taan olemas­sa olevaan.¹⁹ Tämä koskee koko ihmise­nä olemis­ta: se, että olen olemas­sa ja toimin, kuormit­taa väistä­mät­tä ympäris­töä. Ei ole realis­tis­ta ajatel­la, että voisin toimia täysin päästöttä.

Mutta jos päästö­jä myös taiteen tekemi­ses­tä seuraa joka tapauk­ses­sa, millai­set ovat taiteen ekolo­gi­sen kompen­saa­tion mahdol­li­suu­det? Ekolo­gis­ta kompen­saa­tio­ta mones­ti kriti­soi­daan, sillä pelätään sen antavan toimi­joil­le lupa tuhota luontoa²⁰. Janne S. Kotia­hon mukaan meillä on kuiten­kin lähtö­koh­tai­ses­ti lupa tuhota eikä ekolo­gi­nen kompen­saa­tio voi sellais­ta enää antaa²¹. Luen Sinfo­nia-Lahden hankkees­ta, jossa orkes­te­rin päästö­jä on lasket­tu yhteis­työs­sä Lappeen­ran­nan teknil­li­sen yliopis­ton (LUT) Lahdes­sa toimi­van Ympäris­tö­tek­nii­kan yksikön kanssa. Orkes­te­ri istut­ti 2015 käynnis­ty­nees­sä hankkees­saan 6000 puuta saavut­taak­seen hiili­va­paan orkes­te­rin.²² Haavei­len siitä, että tällais­ten ratkai­su­jen ja laskel­mien tekemi­nen olisi mahdol­lis­ta myös yksit­täi­sel­le taitei­li­jal­le. Kirjaan apura­ha­ha­ke­muk­sen budjet­tiin osuuden hiili­nie­luun sijoit­ta­mi­ses­ta residens­si­mat­ko­je­ni osalta, ja jään odotta­maan päätöstä.

Juuri, kun pohdin, miltä taitei­li­joil­le suunni­tel­tu hiili­ja­lan­jäl­ki­las­ku­ri näyttäi­si, sellai­nen julkais­taan, osana Vihreä taide ‑hanket­ta, jota vetää Frame Contem­po­ra­ry Art Finland. Lasku­ri ja sivus­ton tarjoa­mat vinkit on kehitet­ty taiteen alan organi­saa­tioi­den lisäk­si myös yksit­täis­ten taitei­li­joi­den käyttöön. Harmik­se­ni en löydä nimeno­maan valoku­va­teos­ten valmis­tuk­seen liitty­viä laskel­mia kuin audio­vi­su­aa­lis­ten laittei­den osalta, mutta yleisel­lä tasol­la lasku­ri vaikut­taa toimi­val­ta välineel­tä taiteen hankkei­den suunnit­te­lu­pro­ses­siin. On ilahdut­ta­vaa, että tällai­sia resurs­se­ja kehite­tään ja että ne ovat myös yksit­täis­ten taitei­li­joi­den tukena.

Haavei­len laajem­mis­ta muutok­sis­ta raken­tei­den tasol­la: siitä, että rahoit­ta­ja­ta­hot kannus­tai­si­vat taitei­li­joi­ta ottamaan työsuun­ni­tel­mis­saan huomioon hankkei­den ympäris­tö­kuor­man ja työmää­rän, jonka ekolo­gi­suu­den erityi­nen huomioi­mi­nen vaatii, ja että rahoi­tus­suun­ni­tel­miin sisäl­tyi­si välttä­mät­tö­mien päästö­jen ekolo­gi­sen kompen­saa­tion osuus. Haavei­len tulevai­suu­des­ta, jossa ekolo­gi­suu­den huomioi­vat hankkeet eivät olisi yksit­täi­siä tempauk­sia, vaan ympäris­tö­vai­ku­tus­ten arvioin­ti asettui­si olennai­sek­si osaksi taiteel­lis­ta työsken­te­lyä. Lisäk­si kuulu­tan itsel­le­ni taiteen tekijä­nä tietoi­suut­ta, joka saa kysymään:

Teenkö? Miksi haluan tehdä?

Miten teen?

Jos valit­sen tehdä, voinko kompen­soi­da sitä, mitä ei voi tehdä ekologisemmin?

Säily­tän­kö?

Paulii­na Heinä­nen on kuvatai­tei­li­ja ja Uumenen toimit­ta­ja ja kirjoittaja.

• ¹ Kulta ry, 2018. Näkökul­mia taiteen ja kulttuu­rin vaiku­tuk­sis­ta ympäris­töön. https://kulttuurijataide.fi/wp-content/uploads/2019/01/Taiteen-ja-kulttuurin-vaikutukset-ymp%C3%A4rist%C3%B6%C3%B6n-tietokortti-09122018.pdf (viitat­tu 24.4.2024)
• ² Maughan-Carr, Edward, 2019, 68. Ecolo­gy of Grain. London: Royal Colle­ge of Art.
• ³ Maughan-Carr, 2019, 19­, 21.
• ⁴ Maughan-Carr, 2019, 10, 49.
• ⁵ Inter­net Health report, 2018. The Inter­net uses more elect­rici­ty than… https://internethealthreport.org/2018/the-internet-uses-more-electricity-than/ (viitat­tu 24.4.2024)
• ⁶ Enfield, Susan, 2022. How Many Photos Will be Taken in 2022? https://news.mylio.com/how-many-photos-taken-in-2022/ (viitat­tu 24.4.2024)
• ⁷ Sneyers, John, 2023. Histo­ry and environ­men­tal impact of digital image formats. https://unthinking.photography/articles/history-and-environmental-impact-of-digital-image-formats (viitat­tu 24.4.2024)
• ⁸ The Insti­tu­te of Enginee­ring and Techno­lo­gy, 2021. Dirty Data. https://www.theiet.org/media/press-releases/press-releases-2021/press-releases-2021-october-december/26-october-2021-dirty-data (viitat­tu 6.5.2024)
• ⁹ De Valk, Marloes. Small File Photo Festi­val. https://unthinking.photography/projects/smallfile/ (viitat­tu 6.5.2024)
• ¹⁰ Kong, Yani, Marks, Laura, 2023. “You can’t look into my eyes.” The Aesthe­tics of Small-File Cinema. https://unthinking.photography/articles/you-cant-look-into-my-eyes-the-aesthetics-of-small-file-cinema (viitat­tu 6.5.2024)
• ¹¹ Maughan-Carr, 2019, 10–11, 19, 68.
• ¹² Maughan-Carr, 2019, 41.
• ¹³ Maughan-Carr, 2019, 22.
• ¹⁴ Carr, Edd, 2020, 8–24. Stare into the Caffe­nol to Reveal Your Future: A Sustai­nable Vision for Analo­gue Photo­grap­hy. London Alter­na­ti­ve Photo­grap­hy Collective.
• ¹⁵ Fletc­her, Hannah. Sustai­nable Darkroom. https://www.hannahfletcher.com/the-sustainable-darkroom/ (viitat­tu 6.5.2024)
• ¹⁶ Carr, Edd, 2020, 27.
• ¹⁷ White, Leo, 2024. Sustai­nable Darkroom Practices – An inter­view with Hannah Fletc­her. https://wexphotovideo.com/blog/news-articles/nature-landscapes/sustainable-darkroom-practices-an-interview-with-hannah-fletcher/ (viitat­tu 6.5.2024)
• ¹⁸ Carr, Edd, 2020, 37­–39.
• ¹⁹ Jaakko­la, Aura, 2023. Maapig­men­tit, myrkyt ja ilmai­sun vapaus – kestä­vän kuvatai­teen paradok­si. https://www.helsingintaiteilijaseura.fi/ajankohtaista/htsn-juttusarja-maapigmentit-myrkyt-ja-ilmaisun-vapaus-kestavan-kuvataiteen-paradoksi-miia-kallio/ (viitat­tu 24.4.2024)
• ²⁰ Kotia­ho, Janne S., 2021. Analyy­si: Luonto­hai­tat ja niiden hyvitys eli ekolo­gi­nen kompen­saa­tio https://ajatuspajavisio.fi/ajankohtaista/analyysi-luontohaitat-ja-niiden-hyvitys-eli-ekologinen-kompensaatio/#mita (viitat­tu 6.5.2024)
• ²¹ ibid.
• ²² Sinfo­nia Lahti, 2021. Hiili­va­paa Sinfo­nia Lahti ‑hanke vie orkes­te­ri­lai­set istut­ta­maan metsää. https://www.sinfonialahti.fi/hiilivapaa-sinfonia-lahti-hanke-vie-orkesterilaiset-istuttamaan-metsaa/ (viitat­tu 24.4.2024)