Kasveja ja kaivoskolonialismia – haastattelussa Lauri Linna

Lauri Linnan tammi­kui­nen näytte­ly Galle­ria Huudos­sa tuo Helsin­kiin pysäyt­tä­vän väläh­dyk­sen Kuusa­mon suuris­ta ympäris­tö­on­gel­mis­ta. Linna on kerän­nyt teokseen­sa kasvien geeni­pank­kia alueil­ta, joiden luonto on vaaras­sa kadota kaivos­toi­min­nan alta. 

Tiina Raitanen: Hiutaloituneita löydöksiä

Kuvan­veis­tä­jä Tiina Raita­sen työhuo­neel­la Helsin­gin Valli­las­sa on esillä erilais­ten työvai­hei­den kirjo. Pöydäl­lä on viehät­tä­vä asetel­ma pieniä muotte­ja, joihin on kaadet­tu jotain sokeri­kuor­rut­teen näköis­tä. Seinäl­le on ripus­tet­tu hieman uhkaa­van oloisia kappa­lei­ta, jotka muistut­ta­vat etäises­ti todel­li­sia esinei­tä. Nurkas­sa odotte­lee muuta­ma pino laati­koi­ta. Tiina on muutta­nut työhuo­neel­le vasta äskettäin. 

Eevi Rutanen: Pehmeää teknologiaa

Tapaan Eevi Rutasen uudel­la työhuo­neel­laan Helsin­gis­sä. Tila on avara ensim­mäi­sen kerrok­sen liike­ti­la, jonka toistai­sek­si vielä tyhjil­tä seinil­tä keskus­te­lum­me äänet kimpoi­le­vat. Työhuo­neen nurkkiin on kasat­tu muutto­laa­ti­koi­ta kuin instal­laa­tioi­ta. Muovi­laa­ti­kois­ta pilkis­te­lee veistok­sia, silmä­ni kiinnit­tyy päällim­mäi­se­nä olevaan, utaret­ta muistut­ta­vaan esineeseen.

Kaksoisroolissa Maria Pääkkönen: Taiteesta ja aktivismista

Otan kontak­tie­ni avulla yhteyt­tä Eloka­pi­naan. Eloka­pi­na on maail­man­laa­jui­sen Extinc­tion Rebel­lion ‑ilmas­to­liik­keen Suomen osasto, joka käyttää väkival­la­ton­ta kansa­lais­tot­te­le­mat­to­muut­ta yrittäes­sään pysäyt­tää kuuden­nen massa­su­ku­puu­ton etene­mi­sen sekä minimoi­dak­seen ilmas­to- ja ympäris­tö­krii­sin aiheut­ta­man sosiaa­li­sen romah­duk­sen riskin.

Todellisuuden kuvajainen – haastattelussa tekoäly ChatGPT

Keskus­te­lus­sam­me ChatGPT painot­taa moneen kertaan, ettei sillä ole tietoi­suut­ta tai henki­lö­koh­tai­sia mielty­myk­siä. ChatGPT väittää, ettei sillä voi olla lempi­vä­riä. Mutta kun kysyn, mistä taide­teok­sis­ta se pitää, osaa se kertoa mielei­sen­sä. Kun kysyn hänen ajatuk­si­aan tekoä­lyis­tä, vaikut­taa hän vastaa­van etäisen neutraa­lis­ti, mutta lipsah­taa kuiten­kin laske­maan itsen­sä ihmisek­si paljas­ta­val­la ilmai­sul­la ”me ihmiset”.

Lilli Haapala: Sattumia ja symbiooseja

Laura Kontti­nen: Utopia on keskei­nen teema työsken­te­lys­sä­si. Se on tuntu­nut kulke­van teoksis­sa­si mukana eri näkökul­mis­ta. Miten päädyit aiheen äärelle?

Lilli Haapa­la: Vuonna 2015 aloin työsken­nel­lä paljon saaril­la. Sain silloi­sel­ta opetta­jal­ta­ni Renja Leinol­ta stipen­din hänen perus­ta­maan­sa AARK-residens­siin Korppoo­seen. Tästä kiinnos­tus saaria kohtaan sai alkun­sa, ja hakeu­duin muihin­kin saaris­ton residens­sei­hin. Saaren käsite alkoi kiehtoa minua todel­la paljon. Kuten sinäkin kuvai­lit saariai­hei­ses­sa tekstis­sä­si, saarel­la maail­ma on hahmo­tet­ta­vis­sa aivan erityi­sel­lä taval­la: syntyy illuusio, että voisi havain­nol­lis­taa koko todel­li­suu­den. Alkukiin­nos­tuk­se­ni utopi­aan lähti näistä toden ja epäto­den ajatuk­sis­ta. Mikä on totta, mikä ei?

Anna-Karoliina Vainio: Paratiiseja solmimassa

Pienen muisti­har­joi­tuk­sen ja selvit­te­ly­työn jälkeen Amos Rexis­sä näkemä­ni ryijyn loihti­jak­si paljas­tuu Anna-Karolii­na Vainio. Vietäm­me yhdes­sä aamupäi­väi­sen hetken IPI-kulma­kup­pi­las­sa, ennen kuin Vainio vie lyhen­tä­män­sä mummon housut äidilleen.

Ei ihmisiä havaittavissa – olioiden äärellä mediataiteilija Laura Rämön kanssa

Laura kiteyt­tää teosko­ko­nai­suu­ten­sa tiedot­tees­saan: ”Imitoi­den, virra­ten, leikkien, sopeu­tuen, kömpe­lös­ti kompu­roi­den ja muoto­aan muuttaen, elämä järjes­täy­tyy uudel­leen. Ja uudel­leen.” Kuvit­te­len tekstin ja käymäm­me keskus­te­lun pohjal­ta näytte­lys­sä esillä olevan uuden teoksen, mikä tuntuu sopival­ta, sillä se on mediains­tal­laa­tio elämän kuvit­te­lus­ta ja ajasta.

Uumen-otus Imuri