Lauri Linnan tammikuinen näyttely Galleria Huudossa tuo Helsinkiin pysäyttävän välähdyksen Kuusamon suurista ympäristöongelmista. Linna on kerännyt teokseensa kasvien geenipankkia alueilta, joiden luonto on vaarassa kadota kaivostoiminnan alta.
Tiina Raitanen: Hiutaloituneita löydöksiä
Kuvanveistäjä Tiina Raitasen työhuoneella Helsingin Vallilassa on esillä erilaisten työvaiheiden kirjo. Pöydällä on viehättävä asetelma pieniä muotteja, joihin on kaadettu jotain sokerikuorrutteen näköistä. Seinälle on ripustettu hieman uhkaavan oloisia kappaleita, jotka muistuttavat etäisesti todellisia esineitä. Nurkassa odottelee muutama pino laatikoita. Tiina on muuttanut työhuoneelle vasta äskettäin.
Eevi Rutanen: Pehmeää teknologiaa
Tapaan Eevi Rutasen uudella työhuoneellaan Helsingissä. Tila on avara ensimmäisen kerroksen liiketila, jonka toistaiseksi vielä tyhjiltä seiniltä keskustelumme äänet kimpoilevat. Työhuoneen nurkkiin on kasattu muuttolaatikoita kuin installaatioita. Muovilaatikoista pilkistelee veistoksia, silmäni kiinnittyy päällimmäisenä olevaan, utaretta muistuttavaan esineeseen.
Kaksoisroolissa Maria Pääkkönen: Taiteesta ja aktivismista
Otan kontaktieni avulla yhteyttä Elokapinaan. Elokapina on maailmanlaajuisen Extinction Rebellion ‑ilmastoliikkeen Suomen osasto, joka käyttää väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta yrittäessään pysäyttää kuudennen massasukupuuton etenemisen sekä minimoidakseen ilmasto- ja ympäristökriisin aiheuttaman sosiaalisen romahduksen riskin.
Todellisuuden kuvajainen – haastattelussa tekoäly ChatGPT
Keskustelussamme ChatGPT painottaa moneen kertaan, ettei sillä ole tietoisuutta tai henkilökohtaisia mieltymyksiä. ChatGPT väittää, ettei sillä voi olla lempiväriä. Mutta kun kysyn, mistä taideteoksista se pitää, osaa se kertoa mieleisensä. Kun kysyn hänen ajatuksiaan tekoälyistä, vaikuttaa hän vastaavan etäisen neutraalisti, mutta lipsahtaa kuitenkin laskemaan itsensä ihmiseksi paljastavalla ilmaisulla ”me ihmiset”.
Lilli Haapala: Sattumia ja symbiooseja
Laura Konttinen: Utopia on keskeinen teema työskentelyssäsi. Se on tuntunut kulkevan teoksissasi mukana eri näkökulmista. Miten päädyit aiheen äärelle?
Lilli Haapala: Vuonna 2015 aloin työskennellä paljon saarilla. Sain silloiselta opettajaltani Renja Leinolta stipendin hänen perustamaansa AARK-residenssiin Korppooseen. Tästä kiinnostus saaria kohtaan sai alkunsa, ja hakeuduin muihinkin saariston residensseihin. Saaren käsite alkoi kiehtoa minua todella paljon. Kuten sinäkin kuvailit saariaiheisessa tekstissäsi, saarella maailma on hahmotettavissa aivan erityisellä tavalla: syntyy illuusio, että voisi havainnollistaa koko todellisuuden. Alkukiinnostukseni utopiaan lähti näistä toden ja epätoden ajatuksista. Mikä on totta, mikä ei?
Anna-Karoliina Vainio: Paratiiseja solmimassa
Pienen muistiharjoituksen ja selvittelytyön jälkeen Amos Rexissä näkemäni ryijyn loihtijaksi paljastuu Anna-Karoliina Vainio. Vietämme yhdessä aamupäiväisen hetken IPI-kulmakuppilassa, ennen kuin Vainio vie lyhentämänsä mummon housut äidilleen.
Wall Streetiltä Hippostaloon – virtuaalista harhailua kuvataiteilija Timo Bredenbergin kanssa
Kun istun tammikuussa 2020 Hippolyte Studion penkillä katsomassa Timo Bredenbergin Liquidity-videoteosta, minut valtaa nostalginen olo. Teoksen aihemaailma – talousjärjestelmät rahanpesuineen ja veronkiertoineen – ei niinkään herätä nostalgiaa kuin dystooppista kauhua.
Ei ihmisiä havaittavissa – olioiden äärellä mediataiteilija Laura Rämön kanssa
Laura kiteyttää teoskokonaisuutensa tiedotteessaan: ”Imitoiden, virraten, leikkien, sopeutuen, kömpelösti kompuroiden ja muotoaan muuttaen, elämä järjestäytyy uudelleen. Ja uudelleen.” Kuvittelen tekstin ja käymämme keskustelun pohjalta näyttelyssä esillä olevan uuden teoksen, mikä tuntuu sopivalta, sillä se on mediainstallaatio elämän kuvittelusta ja ajasta.
Neiti Silence — keskustelu taiteilija Essi Maaria Orpanan kanssa
Työskentelin Essi Maaria Orpanan kanssa parisen vuotta samassa kellarissa Otaniemessä. Kellari oli Aalto-yliopiston entinen kemianlaboratorio, joka jollain vippaskonsteilla järjestettiin muutamien vihaisten taideopiskelijoiden työtilakäyttöön.
Keppejä ja kissankarvaa – keskustelu taiteilija Mari Hallapuron kanssa
Muutaman viikon taivuttelun jälkeen Mari on viimein suostunut haastateltavakseni. Tunnen Marin jo yli kymmenen vuoden takaa taidekouluajoilta, jolloin turhauduimme yhdessä taiteen tekemisen kriiseihin milloin mistäkin syystä.